lauantai 21. syyskuuta 2013

Medina Rain Boot

Yhteistyössä Sorel

Toiset kampanjan tiimoilta käyttöön saamani SORELit eivät nekään ole se "perusmalli", vaan yksi tyylikkäimmistä näkemistäni kumisaappaista! Näissä kumppareissa on korkoa huikeat 9 cm, joka tuntuu varsin kotoisalta kantapään alla, korkokengissä kun tulee viiletettyä paljon muutenkin - ehkä joskus täälläkin huomattua ;) Lisäksi päkiän alla on sentin-parin plato, joten varpaat pysyvät sadesäällä varmasti maanpinnan yläpuolella.



Punaisen korkonsa ansiosta kengät tuovat hauskan lisän mihin tahansa asuun - vaikka aivan tavanomaiseen sadesään asuun, jossa pääasiassa haluaa pysyä lämpimänä. Tumman sadetakinkaan kanssa yhdistelmä ei ole mahdoton, sillä kantajan persoonallisuus tulee esiin punaisten korkojen erottuessa kauniisti märästä asvaltista.



Toisaalta, kuten tässä viimeisessä asussa näkee, voi "kumpparit" yhdistää helposti vaikka tavalliseen (tai ehkä vähän ihan tavallista rokimpaan) kaupunkiasuun. Värikkäät kengät eivät estä muiden värien käyttöä vaatteissa, ainakaan kun ovat samasta sävypaletista. Väittäisin, että näillä eväillä - 1) sateenkestävyys 2) tukeva korko ja kuvioitu pohja 3) yhdisteltävyys - ollaan vahvasti kiinni kärkisijoissa syksyn suosikkikengän asemasta kamppaillessa!
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT, KIITOS OSALLISTUNEILLE!



Nyt, mina damer och herrar, mikäli valitsette näistä neljästä (kaksi aiempaa täällä) asustani sen suosikkiasunne ja kommunikoitte sen minulle kommenttiboksiin, olette mukana arvonnassa, jossa yksi voi voittaa itsellensä syyskenkäparin SORELilta! Osallistumisaikaa on 28.9.2013 klo 23:59 asti!

Yhteistyössä Sorel

149 kommenttia:

  1. Näääh! Vaikeaa, mutta ehkäpä toi raitamekkoasu! Nuo popot ois niin mainiot. :-)

    VastaaPoista
  2. tässä postauksessa oleva asu nahkatakin ja ruutupaidan yhdistelmä nilkkureihin on ihana !:)
    niiina-@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Lemppari on ehdottomasti tuo viimeinen asu! Nuo kengät sopivat tuohon tyyliin ihan AVOT!

    VastaaPoista
  4. Vaikea valinta, kaikki asut kun on niin toimivia! Mutta sanotaan nyt vaikka tuo tämän postauksen toinen asu, eli Medina Rain Boot rokahtavasti stailattuna.

    Sorel on kyllä yhdistänyt erittäin onnistuneesti käytännöllisyyden ja kauneuden. Kanadassa näitä näkyi viime vuonna vaikka kuinka paljon, olisi pitänyt varmaan silloin sijoittaa...

    VastaaPoista
  5. Lemppariasuni on viimeinen asu, eli sorelit nahkatakilla, harmaalla topilla ja mustilla farkuilla. Ton kyllä todella tyylikkäät "kumisaappaat", kelpais mullekin syksyksi. :) x

    VastaaPoista
  6. Suosikki on ehdottomasti vimppa asu! Ihanasti ruutupaita lanteilla ja muutenkin täys kymppi! :)

    VastaaPoista
  7. Mageet kengät! Asuista mum mieleen ehdottomasti tuo ylin sateenvarjollinen raitatakki -asu :)-E

    VastaaPoista
  8. Tuo raitatakkiasu on mun lemppari!

    VastaaPoista
  9. Mun mieleen on eniten tuo viimeisin asu! Nuo Sorelit vaan täydentää asun niin upeesti...

    VastaaPoista
  10. Heippa Aurora!valitsen kuvan jossa sulla on tuo ihana raidallinen takki.Asu kokonaisuus on aivan ihana ja oot saanu syksyisen fiiliksen kuvaan hyvin.Olen jo kuolannu noita popoja siitä asti kun ne lanseerattiin markkinoille.I lav it :)

    VastaaPoista
  11. Raitatakillinen asu olisi se, jonka näistä itse pukisin mieluiten ylleni, kiinnostavin asu kuitenkin värikkäillä peililaseilla kruunattu nahkatakki-ruutupaita -asu!

    VastaaPoista
  12. Oma suosikkini on tämän postauksen kakkosasu, eli tuo missä on nahkatakki ja ruutupaita. Noissa kengissä on jotain samaa kuin niissä Marni for H&M -malliston korkkareissa, joita olen etsinyt kirppareilta omassa koossani ja pidemmän aikaa. Näiden punakorkoisten etuna on toki se, että niiden kanssa pärjäisi vähän syksyisemmissäkin keleissä. Mukana siis.

    VastaaPoista
  13. Ihanat kumpparit! Raita asu läpinäkyvällä sateenvarjolla on ihan mun ykkös suosikki asu!

    VastaaPoista
  14. Tän postauksen raita-asu. Ja noi kengät on niin koleet!!

    VastaaPoista
  15. Voi että, mä haluisin noi korko-"kumpparit"! Kävin tänään itse asiassa kyselemässä niitä kenkäkaupasta, mutta ei ollut. Jos olis tollaset, ei tarvis pilata nahkanilkkureita sateessa. Vaikka miten niitä koittaa varjella, mulla aina lopulta käy niin nahkakengät kastuu.
    Mä tykkään paljon edellisenkin postauksen asuista, mutta valitsen raita-asun suosikiksi kenkien vuoksi!

    VastaaPoista
  16. Viimeinen asu tuo kengät kivasti esille!

    VastaaPoista
  17. Mun mielestä tää vika asu on selkeesti paras ja eniten sua :)

    VastaaPoista
  18. mun suosikki on tuo edellisen postauksen ensimmäinen asu, rento mutta tyylikäs :)

    VastaaPoista
  19. noh, nahkatakki ja ruutupaita ja housu yhdistelmä on ihana Medina sadesaapikkaan kanssa,- jepjep, se punainen korko on ihastuttava-TYKKÄÄN!!

    VastaaPoista
  20. Ehdottomasti tuo viimeinen! Asun jokainen elementti toimii täysillä!

    VastaaPoista
  21. Vaikea valinta, mutta sanotaan nyt, että asu raitatakilla on kivoin :) Mä haluun hienot kumpparit eli mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  22. Hei! Tykkaan eniten tuosta ensimmaisesta asusta, missa sinulla on raidallinen takki. Kengan punainen korko on tosi kiva vari piristys asusteeseen. Haluan osallistua arvontaan. Kiitos kaunis :)

    VastaaPoista
  23. Kaikki todella kivoja asukokonaisuuksia :) tykkään nahkatakki-mekko -yhdistelmästä noiden ihanien kenkien kanssa. Täytyypä käväistä tsekkaamssa mallistoa vielä tarkemmin, Haussa olisi talveksi kunnon lämpimät talvipopot ainakin.

    VastaaPoista
  24. Ehdottomasti raita-asu korkosaappailla! Olen hulluna kaikkeen raitaiseen ja pieniin väriläiskiin :)

    VastaaPoista
  25. Kaikki on hyviä mutta mielikuva tuosta asusta missä sulla on harmaa pipo ja ne matalat nyörisaappaat - se oli paras tän hetkiseen olooni. Leppoisa syksysunnuntai, hyvä aamupala ja lämpimät vaatteet päästä varpaisiin. Jotenkin niin arkista mutta arkinen on joskus parasta.

    VastaaPoista
  26. Harmaa pipo, sorelin nyörikengät, mustat leggarit ja rennot paidat on suosikkiasuni. Voisin pukea itse päälleni saman asukokonaisuuden. Rentoa asennetta:)

    VastaaPoista
  27. No tämän postauksen ylempi asu ehdottomasti ton U-P-E-A-N takin vuoksi! (ei nuo kengätkään rumat oo ;)

    VastaaPoista
  28. Oma lempparini on ensimmäisen postauksen eka asu, se on kokonaisuutena tosi "oman" näköinen eli voisin kuvitella hiihteleväni ympäriinsä samannäköisissä kamppeissa. Erityisesti parka ja muhkea neule miellyttää silmää. :)

    VastaaPoista
  29. Raitatakkiasu valittu! :)

    VastaaPoista
  30. Vaikea valinta tuli tämän postauksen ensimmäisen eli raitatakki stailauksen ja ihan ensimmäisen stailauksen väliltä. Lopulta kuitenkin korolliset kumisaappaat saatta olla liian ihanne-minä ratkaisu, kun taas ensimmäisen stailauksen rentous on juuri sellainen minkä todellisuudessa vetäisin päälleni vaikka joka päivä!

    VastaaPoista
  31. asu nahkatakin ja ruutupaidan yhdistelmä.

    VastaaPoista
  32. Upeita on kaikki neljä asua, mutta tämän postauksen alempi asu vie voiton. Noitten kenkien punainen korko on aivan ihana yksityiskohta:)<3!

    VastaaPoista
  33. Numero 2 eli metsuripaitalook on mielestäni parhain ja toimi tällaisina suht lämpiminä syksypäivinä,
    jolloin voi sataa mainiosti.Ihanaa, jos noita korkkarikumppareita tulee taas tänä syksynä markkinoille.
    Ehkä vihdoin itsekin saan ne hankituksi.

    VastaaPoista
  34. Raitatakki ja ihanan persoonalliset ja tyylikkäät kumpparit!

    VastaaPoista
  35. Tämän postauksen asu!:)

    VastaaPoista
  36. Ruutupaitaja nilkkurit, nerokasta väri-ilottelua!

    VastaaPoista
  37. Toi lookki mustien farkkujen ja nahkatakin kanssa.

    VastaaPoista
  38. ehdottomasti toi missä sulla on toi nahkatakki. henkii vielä viimeisillä voimilla muistoja kesästä. jotakin auringon hehkua ois pakko saada myös syksyyn ja sitähän löytyy noista kumisaappaiden koroista just sopivasti.

    VastaaPoista
  39. Ehdottomasti tämän postauksen ensimmäinen asu, jossa on raidallinen takki :)
    Kengätkin olivat ihanat!

    VastaaPoista
  40. Vika asu on paras! Ja noi punakorkoiset "kumpparit" on ihan täydelliset, kerrankin vois sateella laittaa tyylikkäät nilkkurit polveen ulottuvien peruskumisaappaidem sijaan!

    VastaaPoista
  41. Hankala valinta - pukeudut aina silmää miellyttävästi.
    Tällä kertaa kuitenkin päädyn jostain syystä neljästä kuvasta siihen ensimmäiseen, jossa istus penkillä ja näytät nauttivan. Kengät sopii harmaan eri sävyihin loistavasti. Vähän vaellusmeninkiin, mut hyvällä! :-)

    Jännä, tykkäsin kuitenkin kengistä eniten noista punakorkoisista, mutta sun päällä noi toisetkin on _päheet_.

    VastaaPoista
  42. Pidän kaikista asuista, mutta ehkä kuitenkin eniten tuosta raidallisesta mekosta kumppareiden kanssa. Sorelin kengät ovat kyllä hienot!

    VastaaPoista
  43. Ekan postauksen eka asu eli harmaa pipo, vihreä takki ja ruskeat kengät. Kengät on tosi päheet ja niin ovat kyllä punakorkoiset kumpparitkin :)

    VastaaPoista
  44. Viimeinen asu. Tosin itse en osais pitää ruutupaitaa vyötäröllä, mut sulle se sopii. :)

    VastaaPoista
  45. Toi asu, jossa mustavalkoinen raidallinen takki ja läpinäkyvä sateenvarjo on hieno. Kuitenkin tuo toinen asu, jossa kevyt mekko ja nahkatakki on paljon hauskempi ja innoittavampi.

    Kaupunkikumisaappaat on ollut haussa jo pitkään, olis kiva päästä valkkaamaan näin hienoista kumppari nilkkureista!

    VastaaPoista
  46. Minun suosikkiasuni on tuo ensimmäinen, missä sinulla on harmaa pipo.

    VastaaPoista
  47. Viimeinen asun on paras, kengät tulevat esiin kivalla tavalla! :)

    VastaaPoista
  48. vihreä parkatakki ja scotia-kengät. Ehdottomasti!

    VastaaPoista
  49. Ehdottomasti sadeasu sateenvarjon, raidallisen takin ja kumpparikorkkareiden kanssa! :)

    VastaaPoista
  50. Ah, niin ehdottoman upea ja klassinen mustavalkoraidallinen asu yhdistettynä varpaat kuivina pitäviin korko kumppari ihanuuksiin! Muuta ei korkokenkä friikin tarvinne sanoa ja jos arpaonni suosii, valinta on selvä - rainboot it is!

    VastaaPoista
  51. Raitatakki punaisine korkokenkineen on paras!

    VastaaPoista
  52. Viimeinen asu ehdoton lemppari. Nilkkurisaappaat loistava keksintö!

    VastaaPoista
  53. Lempparini on ehdottomasti tämän postauksen ylempi asu. Raidallinen takki ja nilkkurit näyttävät todella hyvältä! Punainen korko on kyllä herkku! :) Ne jalassa voisi unohtaa sadepäivinä kumisaappaissa löntystelyn ja tuntisi itsensä tyylikkääksi säässä kuin säässä :)

    VastaaPoista
  54. Suosikit ovat tuo viimeinen asu nahkatakin ja flanellipaidan kanssa, sekä vihreän parkatakin ja harmaan pipon asu. :)

    VastaaPoista
  55. Oi, ehdottomasti noi kaikki. Jos on ihan pakko valita niin pipoasu tai raita-asu. Ehkä lopulta raita-asu. ;) Kumppareista pidän niistä matalista <3.

    VastaaPoista
  56. Paras asu on mielestäni aiemman postauksen ensimmäinen, missä sulla on harmaa pipo. Toimii todella hyvin! itse näyttäisin samassa lookissa ihan mieheltä, mutta sä onnistut näyttämään naiselliselta ja rennolta yhtä aikaa :)

    VastaaPoista
  57. Tämä viimeisin asu Medina Rain Bootsien kera on eniten mieleeni. On kyllä tosi hienot korolliset kumpparit!

    VastaaPoista
  58. ehdottomasti tämän postauksen ensimmäinen sateenvarjoasu:D

    VastaaPoista
  59. Suosikkini on ehdottomasti asu, jossa musta nahkatakki ja ruutupaita! Johtunee siitä, että on lähimpänä omaa tyyliäni. Näitä Sorelin kumppareita olen kuolannut siitä asti kun ne jossain mainoksessa vilahtivat, mutta en ole saanut aikaiseksi hankkia. Josko nyt onni potkaisisi :)

    VastaaPoista
  60. Kivoja yhdistelmiä kaikki, mutta oma suosikkini oli Scotia-kenkien kanssa yhdistämäsi rento pipolook :)

    VastaaPoista
  61. Mun lempiasu on ehdottomasti tämä viimeinen ruutupaita-asu!

    VastaaPoista
  62. Tää oli petollinen postaus Sorel -addiktille, NIIN mageet noi punaiset korot!! Pakko valita lemppariksi mekko, nahkatakki ja Scotiat. Ja seuraavana taidan käydä vilkaiseen mitä muuta uutta syksyn kengistä löytyy... :) Näähän on kuitenkin KÄYTTÖkenkiä ;)

    VastaaPoista
  63. Tämä ihan viimeinen asu on mieleeni! Heti aloin nettikauppojen selailemaan, että saisi saman tyylisen lookin itselle syksyksi :)

    VastaaPoista
  64. Ehdottomasti tämän postauksen ruutupaita+nahkatakki! Sopivan rouheeta mun makuun <3 F yeah :)

    VastaaPoista
  65. Mun lemppari on tuo mustavalkoraidallinen takki ja kumpparit punaisella korolla, ah!

    VastaaPoista
  66. nahkatakki + ruutupaita ja noi ihanat kengät!!

    VastaaPoista
  67. Medina Rain Boot-malli on silkkaa loistavuutta ja toimii erityisesti bikerin kaverina viimeisessä asussa!

    VastaaPoista
  68. No niinhän siinä käy, että kun kävin haukkumassa noi Sorelin saappaat tossa aiemmassa postauksessa, niin vitsi nää punakorkoiset on makeet! Ja ei tajua yhtään, että nää on kumpparit! Onko toi jopa nahkaa tossa varressa? Ja tykkään erityisesti tosta ekasta asusta, tuo sateenvarjo on aivan ihana! :)

    VastaaPoista
  69. Pidän eniten tuosta ensimmäisestä asustasi, missä on harmaa pipo. Niin syksyiset sävyt asussasi.. ja kengätkin näyttää maailman mukavimmilta jaloissa. Eikä kenkiä ole ulkonäölläkään pilattu.:)

    VastaaPoista
  70. Paras asu on ehdottomasti ihan ensimmäisenä esitelty, eli ruskeat, korkeavartiset Sorelit ja vihreä parka-takki!

    VastaaPoista
  71. Nahkarotsi ja korkkarilantsarit on ehdottomasti paras setti.

    VastaaPoista
  72. Tykkäsin eniten asusta, jossa on harmaa pipo ja harmaa neule. Asukokonaisuus on mukavan rento ja juuri sellainen, johon tekisi mieli verhoutua viileänä syyspäivänä. :)

    VastaaPoista
  73. Scotiat, harmaan ja vihreän sävyt, neule, pipo. Täydellinen asu syksyisen ruskan keskellä.

    VastaaPoista
  74. Lemppari on tämän postauksen toka asu; nahkarotsi, mustat farkut ja kumpparit. I like!

    VastaaPoista
  75. Kaksi viimeisintä asua ovat molemmat hyviä, mutta valitaan parhaaksi viimeinen:)

    VastaaPoista
  76. Ehdottomasti tuo raitatakki ja juuri sopivan värikkäät nillkurit. Ihana!

    VastaaPoista
  77. Vaikea valita, mutta koska on pakko niin nahkatakki, ruutupaita, farkut yhdistelmä korkkarikumpparien kera. Viimeinkin kumpparit joita kehtaisi käyttää! Tosin nuo toisen asun SORELit olisivat paljon käytännöllisemmät (pysyisi varpaat lämpiminä kiekkokaukalon laidalla;).

    VastaaPoista
  78. Viimonen asu on ehdottomasti lemppari, ja kyllä kelpais tommoset nilkkurisaappaat meikäläisellekki :)

    VastaaPoista
  79. Suosikkini on tämän postauksen ensimmäinen asu (eli raitatakki ja Medina rain bootsit) - näyttää todella hyvältä!

    VastaaPoista
  80. Toi missä siulla on nahkatakki ja ruutupusero vyötäisillä :) Käyttäisin itekki samantyylistä lookkia noitten kenkien kaa!

    VastaaPoista
  81. Ekan kuvan staili kolahtaa itselle, pipo päässä, iso villapaita ja saappaat jalassa on juuri sellainen mukavuusasu johon itse useimmiten hautaudun syksyn tullen.

    VastaaPoista
  82. Tyylikkäin kokonaisuus on ehdottomasti raidallinen takki ja korkokumpparit!

    VastaaPoista
  83. Vika asu! Täydellinen!

    VastaaPoista
  84. Pidän eniten ensimmäisen postauksen ensimmäisestä asusta. Lämmin, mukava ja kivasti casual olematta kuitenkaan veltto. Toimii!

    VastaaPoista
  85. Asu raitatakilla on niin elegantti, silti rento. Kuva kutsuu ulos sateeseen.

    VastaaPoista
  86. Raitatakki + sateenvarjo paras!

    VastaaPoista
  87. Mustavalkoraidat :) ihanat kengät!

    VastaaPoista
  88. Those boots are made for walking - kumisaappaiden kuningattaret!
    Sopii piristävän täydentävästi nahkatakin, farkkujen ja kepeän citylookin kavereiksi. Kiva kokonaisuus. Siis suosikkini!

    VastaaPoista
  89. Kaikki asukokonaisuudet olivat todella hyviä joten valinta oli vaikea.
    Silti parhaaksi kokonaisuudeksi valitsisin raidallisen sadepäivän asun.
    Simppeli, mutta silti todella tyylikäs.

    VastaaPoista
  90. Asu, jossa on mukana sateenvarjo ja ihana raitatakki, puhumattakaan maailma upeimmista "kumppareista"! Koska siitä tulee syysfiilis ja syksyllä etsin ja kaipaan sitä.
    Valitsin osallistumispäiväksi syntymäpäiväni, nyt on onnekas olo! :)

    VastaaPoista
  91. ehdottomasti toi rokahtava asu nahkatakkeineen,punainen korko kruunaa sen : )

    VastaaPoista
  92. Kaikki asut tosi kivoja, mutta kyllä sydäntä lämmittää eniten toi nahkatakin ja ruutupaidan yhdistelmä :)

    VastaaPoista
  93. Viimeinen asu on ehdottomasti lemppari, mahtavat "kumpparit" kyllä!! :)

    VastaaPoista
  94. Raitamekkoasu on aivan ihana!

    VastaaPoista
  95. Pipoasu (vihreä trenssi) on mun suosikki! Ihanan relaxxxx B)

    VastaaPoista
  96. Raitajakku on paras! Kengät piristävät yksinkertaista asua kivasti.

    VastaaPoista
  97. Oi huh, kaikki neljä on upeita! Jos yksi pitää kuitenkin valita, niin se on nahkatakki-ruutupaita-kombo.

    VastaaPoista
  98. Suosikkini on ekan postauksen ensimmäinen asu, tuollaiseen voisin pukeutua itsekin! Olisipa onni myötä ja voittaisin itselleni sadepäivien iloksi hienot kengät!

    VastaaPoista
  99. Ehdottomasti se missä sulla on päällä nahkarotsi ja ne puna korkoiset saappaat.

    VastaaPoista
  100. Aivan mahtavia nuo Sorelin popot, ottaisin itselleni mieluusti molemmat :) Kaikki asut näyttää mageilta, mutta viimeisin vie kuitenkin voiton.

    VastaaPoista
  101. Tuo viimeisin asu punakorkoisine kenkineen miellyttää minua eniten.

    VastaaPoista
  102. Viimeinen asu on eherottomasti paras. Mageet sadepäivän kengät.

    VastaaPoista
  103. Ehdottomasti rokahtava viimeinen asu korollisilla nilkkureilla. Edgeä!

    VastaaPoista
  104. Ooh raitatakki ja kumppariasu ehdottomasti, olet tyylikkäin leidi sadekelillä! Löysin postauksen juuri kun olen etsimässä miehelle ja itselle Soreleita, eli palkinto tulisi todella tarpeeseen!

    VastaaPoista
  105. Tän postauksen eka asu on suosikkini! Aivan kerrassaan mahtava :P

    VastaaPoista
  106. Nahkarotsi ja ruutupaita yhdistettynä korkokumppareihin -toimii!

    VastaaPoista
  107. Asuistasi suosikkini on raitatakki. On muuten superhyvän näköiset nuo korolliset kumpparit!

    VastaaPoista
  108. Oma suosikkini on ehdottamasti kumpparinilkkurien, pillifarkkujen ja raitamekon yhdistelmä – ja vieläpä hienosti kuvattuna! Pärjäisivätköhän omatkin viluvarpaani näissä kengissä syksyn yli...

    VastaaPoista
  109. Ooooh miten ihania asuja kaikki! Tän hetken fiilikseen taitaa silti parhaiten sopia kokonaisuus, jossa oli harmaa pipo ja - neule! Ihanan lämpöistä ja rentoa! :))

    VastaaPoista
  110. Ihanat noi korkokumpparit! Voisinpa perustella itselleni miksi tarvitsen ne. :D Asusuosikki on kuitenkin rento asu ruskeilla nyörisaappailla.

    VastaaPoista
  111. Meikkän lemppari on tuo raitatakkiasu! Ihanana lisänä läpinäkyvä sateenvarjo, josta tulee aina jotenkin Lontoo mieleen.. :)

    VastaaPoista
  112. Tuo sateenvarjo asu, vaikka mustavalkoraidat ovatkin sellainen juttu jota usein vältän.

    VastaaPoista
  113. Kyllä se on tuo tän postauksen vimeinen! :)

    VastaaPoista
  114. Ronja ryövärintytär25. syyskuuta 2013 klo 12.52

    Sadepäivien pukeutuminen luo aina haasteita vaatekaapille marssiessa, joten siksi tämä postauksen asu raidallisella takilla ja korkokumisaappailla vei heti sydämeni! Käytän hyvin klassisisa vaatteita, mutta asuissa täytyy olla jokin juju. Tässä kokonaisuudessa ne ovat nuo ihanat punakorolliset "kumpparit". Tyylikästä!

    VastaaPoista
  115. Bikerrotsi ja korkkarikumpparit, täydellistä!

    VastaaPoista
  116. Mielestäni parhaimman näköinen yhdistelmä on aikaisemmassa postauksessa esitellyt Sorel Scotiat eli ruskeat, korkeavartiset saappaat yhdistettynä rentoon viikonloppuasuun.

    VastaaPoista
  117. Eka ja vika, mut vika taitaa viedä voiton! :)

    VastaaPoista
  118. Im in! Viimeinen asu on lemppari! Nahkaa, ruutua, harmaata ja hemmetin hienot sadepäivän kengät.

    VastaaPoista
  119. Ehdotin suosikkini on tuo raidallinen neule + sateenvarjo!

    VastaaPoista
  120. Tämän postauksen raitamekkoasu ehdottomasti!!

    Kaunis ja ajaton.

    VastaaPoista
  121. Ehdottomasti suosikkini on raita-takki+saapaat :)

    VastaaPoista
  122. Mekkoasu oli mun suosikki.

    VastaaPoista
  123. Raitatakkiasu oli kivoin :-)

    VastaaPoista
  124. Raitamekkoasu ehdottomasti!

    VastaaPoista
  125. Viimeinen asu. Ja ihan huikeat nuo korolliset kumikengät. Tämä on loistavaa arkipäivän muotoilua!

    VastaaPoista
  126. Lempparini on ehdottomasti ensimmäinen asukokonaisuus! Kirkas sateenvarjo, mustavalkoraidallinen takki ja nuo saappaat, ah niin raikas ja ihana! (:

    VastaaPoista
  127. Tämä viimeinen asu on paras. Aivan sairaan mageet "kumpparit"!

    VastaaPoista
  128. Tuo nahkatakki, nahkalaukku ja harmaa paita yhdistelmä on ehdottomati suosikkini ja sopivasti grunge tyylinen ruutupaita tossa lanteilla, sopii täydellisesti noiden sorel kumppari-korkkari-sadekenkien kanssa :)

    VastaaPoista
  129. Raitatakkiasu-voi että nuo kengät ovat vaan niin upeat! :)

    VastaaPoista
  130. Kaikki asut oli kyllä kivoja. Pähkäilin pitkään ja nyt voiton vei ensimmäinen asu. Niin mukavan rennon oloinen asu.

    VastaaPoista
  131. Raitatakki-asu! Mutta toisaalta myös tuolta aiemmasta postauksesta tuo ensimmäinen, parkalla ja pipolla varustettu asu on kovin mieleinen!

    VastaaPoista
  132. Tuo viimeinen "rokkitähti"-asu kumibootseineen on makein!

    VastaaPoista
  133. Edellisen postauksen yli asu, jossa oli ruskeat Sorelit yhdistettynä vihreään takkiin :)

    VastaaPoista
  134. Ehdottomasti raitaneule ja kumpparit!

    VastaaPoista
  135. Muhun kolahti niin hyvin tuo korkkarikumpparit yhdistettynä rokahtavampaan kaupunki asuun, silmää miellyttävä niin mukavasti tuollaiset väri pisteet kuten koron punainen väri :)

    VastaaPoista
  136. Aikaisemman postauksen ensimmäinen asu, jossa Sorelin nyörisaappaat, on suosikkini. Mukavan rento, sillä lailla kuin syyspukeutuminen parhaimmillaan on..

    VastaaPoista
  137. Kaikki asut olivat kovin mieluisia ja mitkä voisin myös itsellenikin kuvitella, mutta sanotaan että tuo viimeinen kuva. Nahkatakki, ruutupaita, farkut aurinkolasineen ja siihen nuo piristävät kumppari-korkkarit kaveriksi, toimii!! ;)

    VastaaPoista
  138. Raidat ovat ylivertainen suosikkini, joten pirteä raitatakki -kokonaisuus vie voiton.

    VastaaPoista
  139. Aiemman postauksen ylempi, rento vihreän ja harmaan yhdistelmä on suosikkini.

    VastaaPoista
  140. Vaikka viimeisten kuvien kumisaappaat ovat superloistavat, punainen korko tuo särmää asuun kuin asuun ja mikään ei ole ikävävämpää kuin kylmät jalat kosteissa nahkakengissä, mielestäni silti vieläkin lostavampi on asu no.1. Pieni, kirpeä pakkanen ja aurinkoinen syysää, mikäs sen ihanampaa tähän aikaan vuodesta!

    VastaaPoista
  141. Hetken pähkäilin (kaikki asut mageita), mutta päädyn viimeiseen asuun!

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.