lauantai 20. huhtikuuta 2013

Retki viinitilalle - Torresin huomassa



Barcelonan-retkemme yhtenä päähetkenä pidän eilen koettua Torresin viinitilalle suuntautunutta reissua, jonka aikana tunnit vain kiisivät ohi. Torres on ollut pitkään yksi suosikkimme viininvalmistajista, joten blogin kautta onnekkaasti saamani reissu Barcelonan ulkopuolella sijaitsevalle tilalle oli loistava tilaisuus päästä tutustumaan makujen alkulähteisiin.

Viinitilalle saavuttuamme pääsimme saman tien osallistumaan videoesitykseen Torresin viininvalmistuksen historiasta ja itse Torresin perheen vaihesta, johon saimme suomenkielisen dubbauksen. Tämän jälkeen seurasi pieni audiovisuaalinen näytös (+tuoksuineen!) Torresin viinitilan vuoden vaiheista, jonka jälkeen matkustimme junalla pitkin viinitilaa kohti tarhaviinien kellareita. Tuolla tarhaviinikellarissa valmistetaan mm. Mas La Plana -viiniä, joka on Torres-viinien ykköskastia.

 photo torres6.jpgTarhaviinikellari

 photo torres5.jpgViinin käymissäiliöitä

 photo torres3.jpg
Viinejä valmiina lähtemään maailmalle

 photo torres1.jpg
 photo torres7.jpgViinitarhan tämänpaksuiset köynnökset ovat usein 10-15 vuotta vanhoja - vanhimmillaan viiniköynnös voi olla noin 40 vuotta vanha.

Tällä hetkellä viiniköynnöksissä ei luonnollisestikaan ole rypäleitä - satoa kun aletaan korjata vasta elo-syyskuussa, mutta talven jäljiltä melko paljaan näköiset köynnökset ovat kasvattaneet jo vihreitä lehtiä.

 photo torres10.jpg

Pihaa suomenkielisen oppaamme kanssa kierrettyämme saavuimme viininmaisteluun, jossa pääsimme maistamaan jopa kahdeksaa eri viiniä Torresilta - niin Espanjan, Chilen kuin Kaliforniankin tiloilta. Muutamia näistä ei harmiksemme saa Suomesta, mutta toiset taas olivat vanhoja tuttuja, kuten Gran Coronas ja Sangre de Toro. Vaikka olenkin vannoutunut punaviinifani, erityiseksi yllätykseksi maistelussa ja myöhemmin lounaalla nousi jälkiruokaviini Floralis Moscatel Oro, joka mullisti täysin käsitykseni jälkiruokaviineistä ja niiden liiallisesta makeudesta. Tämä oli sopivan hillitty sokerisuudessaan ja sopi täydellisesti lounaan jälkkärin kanssa.

 photo torres9.jpg


 photo torres12.jpg

Viininmaistelun jälkeen siirryimme pienen matkan päähän viinitilalle Mas Rabelliin, Torresin omistamaan yksityisravintolaan, jossa söimme lounaan espanjalaiseen tapaan eli 3 ruokalajia ja viinien kera ;) Varsinaista hemmottelua! Mas Rabellista saa ilmeisesti kuitenkin varattua pöydän ihan muutenkin vaan, eli siellä päin pyöriessä kannattaa pitää korvan takana.

 photo torres13.jpg
 photo torres11.jpgMakean ananasjälkiruoan kimppuun...

Tuhannet kiitokset Torresille mahdollisuudesta päästä tutustumaan viinitilaan ja saadusta tietoiskusta viininvalmistukseen sekä viineihin liittyen!

Lopuksi vielä toissapäivän asu kokonaan asianmukaisesti viinitilalla kuvattuna:
 photo torres-asu.jpg

jakku/jacket Zara TRF

--------
We got to visit Torres wineyard while we're here in Barcelona - at least it's only 1 hour away from Barna. We got a Finnish speaking guide: it's something I was very surprised of but pleased, too. We had a tour on the wineyard and tasting of 8 different wines - after that we headed to Mas Rabell which is a restaurant owned by Torres company. We had a really good 3 course lunch with some more wines and coffee. I was super excited and to have the opportunity to visit the wineyard.

1 kommentti:

  1. Tosi kauniita kuvia ja kaunis sinä! Noita viinejä en oikein osaa sen paremmin fiilistellä kun ei juurikaan tule viiniä (tai sen pahemmin muutakaan alkoholia)noin yleensä siemailtua..:)

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.