lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kylmän kevään väritön asu





Eilinen meni, kuten aiemmin sanottua, pressipäivillä sekin. Valvoin sen verran myöhään torstaina, että ajatus aamulla nousemisesta tuntui aika raskaalta, mutta onneksi aamut ovat niin valoisia jo, ettei sängystä ylös pomppaamisen kanssa ole mitään ongelmia. Onnistuin kuitenkin hörppimään aamukahvini niin hitaasti, että kiire iski joka tapauksessa ja asuksi valikoitui siksi "mitä tässä nyt on ekana kasassa"-taktiikalla vanhat vaaleat lököhousut ja Gina Tricotilta joku aika sitten saatu sporttipaita. Hiukset harjaamatta ja menoksi. Kuvan perusteella joku voisi väittää, että vahvaan meikkiin on mennyt useampi minuutti, mutta kontrasti huijaa omituisesti silmän kohdalla. Liikkeelle kun alunperin ja mittariin katsomatta lähdin sillä ajatuksella, että isot aurinkolasit hoitavat puutteet meikissä ;)

Vaikka vedin toisen kengän jalkaan vasta hississä ja takin päälle vasta kadulla, en kuitenkaan yritä väittää, että kaikki ihan sattumalta matchaavat. Sen verran tsekkaan kuitenkin aina, hah ;)

-----------

Yesterday morning I had so little time to get out and run to a bus that I 1) chose the clothes those were nearest; 2) left my hair unbrushed and 3) thought that sunnies would fix any lack on make-up. Unfortunate truth was that no sunglasses were needed today :) However, I managed, caught the bus and was on time. A way more important!

pic by Johanna

4 kommenttia:

  1. really, really nice ! :)
    xo

    http://franchemeetsfashion.blogspot.cz/

    VastaaPoista
  2. kadehdin kyllä sun vaatekaapin sisältöä!! ja tietysti myös sun yhdistelemisen taitoa, ihana asu! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon! Kateuteen ei kyllä tarvetta, aika pitkälle kaappi on täynnä Gina Tricotia ja H&M:ää ;)

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.