maanantai 4. maaliskuuta 2013

Tallinn!

No vihdoin saan aikaiseksi kirjoittaa perjantaisesta Tallinnan reissusta - viikonloppu meni kuin siivillä, saimme epäilyistäni huolimatta varattua Mechestä pöydän lauantai-illalle (kuten Instagramissa "kerroinkin") ja sunnuntaina koomailimme syöden omatekoista ragùa. Paseerasimme jopa tomaatit itse ja odottelimme kärsivällisesti neljä tuntia lihan kypsymistä, joten melkoisella herkkulinjalla ollaan menty. Herkuttelu alkoi oikeastaan jo perjantaina, kun suuntasimme bloggaaja/toimittajaporukalla sponssireissulle Tallinnaan.

 photo tallinna1.jpg
 photo tallinna6.jpg

Ensimmäinen pysähdyspisteemme eli kauppakeskus Rocca Al Mare (en osannut sovittaa mokomaa kuvaan kovin hyvin, mutta modernista kauppakeskuksesta kuitenkin kyse)

 photo tallinna2.jpg
 photo tallinna3.jpg

Kävimme katsastamassa virolaisen merkin, Ivo Nikkolon, kevät-kesä 2013 -mallistoa. Ivo Nikkoloa tullaan myymään Sokoksella Suomessa. Suunnittelija Britta Laumets tutustutti meitä mallistoon.

 photo tallinna4.jpg photo 44_mg_6895.jpg

Rocca Al Maresta löytyi mm. Marks & Spencerin ruokakauppa ja laiskana/törttönä onnistuin ohittamaan siellä vierailun ja kuluttamaan aikaani esim. New Yorkerissa - loppujen lopuksi vieläpä turhaan.

 photo tallinna5.jpg

Tästä kaupasta (Charles & Keith) löysin eräät kengät itselleni - esittelen ne myöhemmin!

 photo tallinna7.jpg

Suuntasimme syömään Gnomo -nimiseen paikkaan, josta sai todella hyvää kana-caesaria, mutta myös sushia, pitsaa ja grillattua lihaa. Melkoista!

 photo tallinna8-1.jpg
Snapshot Mimmin pannasta, kun istahdimme minibussiin jatkamaan matkaa toiseen kauppakeskukseen, Kristiineen.

 photo tallinna-kristiine1.jpg

Sama vika kuin edellisessä - mukana oli vain 50mm kiinteä objektiivi, jolla ei paljon järkeviä laajakulmakuvia luonnollisesti oteta :) Mutta yllä olevalta näyttää kuitenkin kauppakeskus Kristiinen aulassa.

 photo tallinna-kristiine.jpg

Kristiinessä herkuttelu ei varsinaisesti päättynyt...

 photo tallinna-kristiine2.jpg
 photo tallinna-kristiine3.jpg

....vaan saimme nauttia skumpasta ja macaronseista shoppailutauolla.

Erään mielenkiintoisen havainnon tein Kristiinessä, jossa on Zara: Viron Zarassa on käytännössä samat hinnat kuin Espanjan Zarassa. Valikoima oli hieman Helsingin Zaraa heikompi tuolla Kristiinessä, mutta jos Zarasta ostaa paljon, niin säästöä tulisi aika helposti reissaamalla Tallinnaan ihan vaikka sitä varten.

Kiitos reissusta kuuluu Cityconille!

-------------

We visited Tallinn last Friday - here's some snapshots from our trip. We went to malls called Rocca Al Mare and Kristiine. I found a pair of shoes, will show you later. I hadn't been in Tallinn for years, so this trip was great fun!

pics: me and Ardo Kaljuvee

1 kommentti:

  1. Mä oon myös käyny tuolla Rocca Al Maressa ja oli kyllä tosi kiva kauppakeskus :) Teitkö muita löytöjä kenkien lisäksi?

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.