keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Poika eikun tyttö

 photo 27032013-1.jpg

korvikset/earrings H&M, takki/jacket Zara, paita/t-shirt NYCPARISLONDONHKTOKYOLA, farkut/jeans Monki, kengät/shoes H&M

Ootteko muuten miettineet... (toivottavasti ette :D)... että mä näytän joskus melko miehekkäältä? (Kyllä, kuva on harmillisen mössöä, tarkennus on vähän temppuillut taas)

Tänään nimittäin iski yksi näistä kriisiseistä, kun jätin silmämeikin minimiin, kiskaisin hiukset ponnarille ja laitoin päälle pelkkää oversizea. Olen melkein aina tykännyt korkeista poskipäistäni ja enenevässä määrin myös vahvasta leuastani, mutta molemmat piirteethän ovat aika miehekkäitä. Varsinkin vahva leuka. Eikä asiaa ainakaan auta vanhat tädit isän kotiseuduilla, jotka tietävät heti kasvoista kenen tyttöjä sitä ollaan.

No, mutta kriisi kuitenkin itsessään iski tällä kertaa lähinnä siitä, että auringon alettua helliä Suomea on ylähuuleeni ilmestynyt himmeitä maksaläiskän alkuja. Ensimmäistä kertaa bongasin mokomat viime kesänä, jolloin ne äityivät melkein kaukaa viiksien näköisiksi (!). Tiedän toki (googlasin tietty), että ovat aika hankalia ja loppuikäisiä seuralaisia, joten ei kai auta kuin alistua niiden olemassaoloon - mutta vinkkejä niiden taltuttamiseen tarvitaan silti. Muuten mulla on kesällä miehekäs leuka, korkeat poskipäät ja viikset. Tuo "poika nimeltä Aurora" -skenaario ei oikein kiehdo kesätyylinä.

Keventävä kysymys: kenelläkään samanlaisia identiteettikriisejä? ;)

---------

Just babbling about my face features and how I remind my dad and how I don't want to look like him and all that. Yes, "get a self esteem". Yes. I def will, hopefully soon ;)

18 kommenttia:

  1. Hehee, nyt on pakko kommentoida. Täällä toinen samanlainen (poika)tyttö! :D Vielä kun yhdistää vahvaan leukaan ja poskipäihin leveät hartiat ja liian hyvät lihasgeenit, niin saa kuulla olevansa "aivan kuin isoveljensä". Ah, aina niin imartelevaa! Onneks korot auttaa paljon!

    VastaaPoista
  2. perfect 'mum' jeans and jacket honey !!! :)
    xx

    http://franchemeetsfashion.blogspot.cz/

    VastaaPoista
  3. kyllä, täältä löytyy! mutta täysin rehellisesti voin sanoa että höpsis, sä et kyllä näytä ollenkaan mieheltä!! kaunis olet. kai se on vain omissa silmissä. joskus ilman meikkiä pidän kyllä itseäni ihan miehen näköisenä ja pienenä minua luultiin aina pojaksi :D ja välillä ku lähden lenkille isossa takissa ja pipossa, mietin että erottaakohan ihmiset oikeasti kumpi olen, haha :D ja onhan sun asut aina kuitenki naisellisia löysistä vaatteista huolimatta =)

    VastaaPoista
  4. Aurora, et todellakaan ole ainoa joka pohtii tuota. Omalla kohdallani olen vain päätynyt lopputulokseen, että olen vaatimattomasti vain maailman kaunein poika.

    VastaaPoista
  5. Mä nään kyl tos kuvassa Naisen isolla ännällä! ;) Asennetta selvästi. Oot upea!

    VastaaPoista
  6. Mä ainakin (näin kuvien perusteella) tykkään sun vahvoista piirteistä, mut miehekkääseen en oo niitä vielä osannu yhdistää! :D

    VastaaPoista
  7. No niinpä! Korot auttaa, vaikka aamulla katsoisi metsurinpoika vastaan kylppärinpeilistä :D

    VastaaPoista
  8. Hehe, kiitos! Ihan olen oppinut piirteideni kanssa olemaan ja elämään, vaikka joskus tosiaan tulee mietittyä, että pitiköhän musta tulla leuan perusteella poika, mutta suunnitelma vaihtui matkalla, heh. Vitsi vitsi :D

    VastaaPoista
  9. Haha, sopivan vaatimatonta kieltämättä! :D Erikoista, miten sitä mieltää tietyt piirteet miesmäisiksi ja toiset taas naisellisiksi automaattisesti :)

    VastaaPoista
  10. Hehe, kiitos! Hyvä että erotun miehistä siis jotenkin ;)

    VastaaPoista
  11. Kiitos! Hyvä, ehkä alankin kutsua niitä vain 'vahvoiksi' piirteiksi, niin tulee vähän naisellisempi olo :D

    VastaaPoista
  12. Eikä! Kesäkuntoon 2013 :P

    VastaaPoista
  13. Ciao,
    Kaunis olet kuin kesämorsian:) En ikinä ole ajatellut sinua poikamaisena, vaikka kovasti sitä vaikutelmaa yrität boyfriend jeanseillä ja oversize vaatteilla saada aikaiseksi:)

    Maksaläiskä-viiksiin ja muihin pigmenttiongelmiin auttaa vain yksi asia: suojaus auringolta. Suojaus mahdollisimman korkealla kertoimella heti kevään ensimmäisestä aurigonsäteestä alkaen. Jos et oleskele ulkona, suojakertoiminen päivä/värivoide auttaa. Mutta jos biitsille lähdet, AURINKORASVA JA hattu. Läiskät eivät poistu, mutta eivät myöskään tummenne. Etelän lomillä iso hattu on ainut, jolla ne saan pysymään aisoissa. Talvi onkin nykyään suosikkiaikaani, koska silloin ne pysyvät hallinnassa ja haaleina...:(

    VastaaPoista
  14. Unohdin vielä kiittää blogistasi, saan siitä valtavasti insipstä ja hyvää mieltä, vaikka ikäni puolesta pitäisi varmaan jo siirtyä eläkeläislehtiin (not,,, mutta kohta puoleen:).

    VastaaPoista
  15. Haha höpsis! Mä kriiseilen välillä et mulla ei oo leukaa ollenkaan. Kai sitä saa kehitettyä itelleen vaikka millasen kriisin :D Ja et näytä ollenkaan mieheltä! Hyvä luusto :) <3

    VastaaPoista
  16. Toinen poika nimeltä Päivi ilmoittautuu :D Tässä kuvassa sun kauniit kasvonpiirteet korostuu ja mä kyllä tykkään. Pidän persoonallisista kasvoista, ja sellaiset sulla on! Ja ei, et näytä mieheltä! :D

    P.S. Love the earrings!

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.