keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Looking for a perfect bag = Tartten uuden laukun


Alexander Wang / 3.1 Phillip Lim / Alexander Wang / Balenciaga / Proenza Schouler / Stella McCartney / Céline / CélineCéline

Olen täällä jo pidemmän aikaa murissut Proenza Schoulerini hajoamista hitaasti mutta vääjäämättä pieniin riekaleisiin, joten olisi kaiketi korkea aika tosissaan etsiä sille seuraajaa. Olen budjetoinut itselleni designerlaukun kerran vuodessa - ja tässähän on omat synttärini sekä joulu sen verran lähellä, että on jo monta hyvää syytä etsiä itselleen jotain kaunista (ja kallista). Ylle olen listannut tämänhetkisiä harkinnassa olevia - alarivin keskimmäinen Céline saattanee olla pikkuisen liian kallis budjettiini, mutta muut osuvat sopivaan hintahaarukkaan. Toisen Proenzankin olen ottanut mukaan, vaikka oman (yhden) kokemukseni mukaan laadussa ei ole muuta kuin valittamista - mutta toisaalta tämä on toinen malli, joten ehkä samat pikku ongelmat eivät vaivaa tätä. Laukun tulisi myös sopia suht siistiin toimistopukeutumiseen - siksi pelkään, että joudun karsimaan Stella McCartneyn Falabellan melko varmasti listalta.

Mutta siis, päätöksentekoon kaivataan apua! Mikä ja miksi? Vai joku ihan muu?

-------------

I have been on hunt for a new bag. My dearest Proenza PS1 is about to fall apart since I've used it so much... I'm looking for a bag that I could use with my office wear and also just casually on weekends -  up there's some I have been pondering on. You got a favourite? Or is there some gorgeous bag I've totally missed? Please help!

(sisältää mainoslinkin)

41 kommenttia:

  1. 3.1 Phillip Lim on ihana, joten äänestän sitä. Eikös se ole lisäksi noista kaunottarista edullisimmasta päästä? Toisaalta, myös Celine olisi vallan ihana. Mulla on Celinen luggage (?! En ikinä muista laukkujen nimiä) ja se on ollut käytössä kestävä ja hyvä.

    Toi sun Proenza-episodisi tuntuu jotenkin todella surulliselta ruudun tälläkin puolella. :(

    VastaaPoista
  2. Mä tykkään noista vaihtoehdoista eniten tosta Philip Limistä ja Balenciagasta. Uskomatonta, että sun PS1 on nyt jo tollaisessa kunnossa! Sen hinnalla pitäisi kyllä saada jonkinlaista takuulaatua! Tykkään tuosta hajoavan laukkusi ulkonäöstä hirveästi, mutta en noiden kokemustesi perusteella viitsinyt sitä itselleni missään vaiheessa hankkia. Tilalle tuli sitten Mulberryn Alexa :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä se on vaan ehdottomasti tuo 3.1 phillip lim :D

    VastaaPoista
  4. Oijoi, se on ihanaa kun koittaa se aika vuodesta, että saa ostaa sen kerran vuodessa-designerlaukun! (Mulla on sama periaate!)
    Mä muistan sun aiemmin miettineen jotain uudesta laukusta ja edelleen seuraan harkinta- ja hankintaprosessia mielenkiinnolla. En mä osaa suositella mitään laukkua, mutta Proenza on kyllä ihana, ja toi Phillip Lim on tuntunut näkyvän ehkä muita enemmän muotimediassa. Tai sitten olen siihen vaan kiinnittänyt huomioni.
    Hei tästä tuli vielä idea toivepostaussarjalle: designer bags, juuri tässä hintaluokassa (tai erilaisissa hintaluokissa, erityylisiä laukkuja)! Please? :) Mä tykkään lukea ja katsoa laukkuja, vaikka vielä joku puoli vuotta pitää odottaa seuraavan hankintaan ;)

    VastaaPoista
  5. Moikka,

    Mulla on tuo 3.1 Phillip Limin laukku, mutta en voi suositella sitä. Se on aika painava ja lisäksi hankala, sillä laukkua ei voi kuljettaa olkapäällä. Itse ottaisin Balenciagan.

    VastaaPoista
  6. Alin vasemmassa nurkassa! Mulla on itselläni Celinen "the frame" -laukku ja se on mun luksuslaukkujen ehdoton ykkönen. Kävin itseasiassa muutama päivä sitten Celinen liikkeessä täällä Roomassa ja tuo vasemman reunan laukku oli se "IT" laukku, jota esiteltiin esimmäisenä,kun liikkeeseen astui sisälle. Mä, kuten monetmonet muutkin ihasteli (=lue kuolasi) laukkua ja täytyy sanoa, et livenä on vielä paljon kauniimpi! :) Toisin kun toi alarivin keskimmäinen musta oli jotenkin tosi kömpelön ja epäkäytönnöllisen näkönen/tuntunen? Toivottavasti mun kommentoinnista oli jotain apua. Onnea laukkujahtiin!

    VastaaPoista
  7. I vote for the Trapeze and Phillip Lim!

    http://deathbyplatforms.blogspot.com

    VastaaPoista
  8. ensimmäisen tai viimeisen (vaaka)rivin keskimmäinen! *___* aivan ihania! ♥

    VastaaPoista
  9. Paljon toi Trapezen hinta on? Luulin että noi Célinet on kaikki aika samoissa hinnoissa

    VastaaPoista
  10. 3,7,8, 9!!

    Love them :)

    http://lauralindlar.blogspot.de/

    VastaaPoista
  11. Oi, tuo yksi designerlaukku vuodessa kuulostaa hyvältä periaatteelta. Taidan ottaa tästä oppia, itse kun en ole raaskinut ostaa vielä sitä ensimmäistäkään parempaa laukkua.

    VastaaPoista
  12. 3.1 P.L tai eka Celine:)

    VastaaPoista
  13. Philip Lim! Itse hankin juuri sen 31 hour bagin, enkä voisi tyytyväisempi olla :)

    VastaaPoista
  14. mulla on balenciagan velo ja tykkään siitä tosi paljon. se on ihan unelmakevyt, plus et cross body -laukut on mun mieleen. mutta kestävä se ei oo… ollu vähän yli vuoden ja nahka on hurjan kulunu. mitään ei oo menny rikki, mut se näyttää vähintään 5 vuotta vanhalta jo nyt. tykkään siitä silti :) celinet taas on mulle ihan liian painavia (paitsi cabas).

    toivottavasti tästä oli apuu. laukkupohdintoihin on mukava osallistuu :) hei, ja se sun rebecca minkoff on ihana! mulle uus tuttavuus.

    VastaaPoista
  15. Suosittelen Ysl:n Cabas Chyc:ia, ellei ole liian "nätti" sinuun makuun. Ostin mustan liskon largena enkä ole toista laukkua sittemmin käyttänyt.

    VastaaPoista
  16. 3.1 Philip Lim on muuten kaunis laukku, mutta monipuoliseen käyttöön sitä rajoittaa ehkä nuo kultaiset yksityiskohdat, mitä esim. Proenzassa ei ollut.

    Alarivin vasemmanpuoleinen Celine on mielestäni myös kaunis vaihtoehto. :-)

    Vaikea valinta, mutta nämä on loppujen lopuksi niitä vaikeuksia mitä ottaa mielellään itselleen :-D

    VastaaPoista
  17. kaikki nämä mustat ihanuudet sopisivat mahtavaan tyyliisi hienosti :)
    http://www.theoutnet.com/product/274475
    http://www.theoutnet.com/product/267007
    http://www.theoutnet.com/product/330747

    ..toi Marni on niin mun himotuslistalla!!

    VastaaPoista
  18. Hah, täällä toinen jolla juuri samat pohdiskelut mielessä!! Kävin eilen NK:lla testailemassa tota Alexander Wangin Emileä (sitä pienempää versiota) ja vaikka se kiva onkin, ja käytännöllinen, niin en voi sille mitään että mun mielestä Wangin laukuissa on ihan snadisti sellainen halpis-fiilis, se sisuskangas tuntui jotenkin aika muoviselta, ja finish muutenkin.. Toisaalta hintakin on puolet siitä mitä esim Célinen joten silloinhan saisi laukun + uudet Louboutinit samaan hintaan kuin yhden kalliimman laukun! :)

    Célinen Trapezea mä oon ihaillut jo pitkään. Ainoa mitä vähän "pelkään" on se että se flapin nahka tuntuu naarmuille alttiilta, mutta ehkä tää kuuluu siihen kategoriaan joka näyttää paremmalta vähän kuluneena? No Balenciagan laukut musta ei, ne on ihania uusina ja sit puoli vuotta ja laukku näyttää useimmiten ihan kulahtaneelta, tai ainakin mulla, ja mielestäni pidän kyllä laukuistani hyvää huolta.

    Falabella on musta kanssa kiva mutta siinä on vaan yksi vaivainen sisätasku mikä taas ei itselleni oikein toimi, tartten ainakin kaksi (miksi niissä pihtaillaan?). Oletko ajatellut sellaisia kun Givenchyn Antigona? Entä Pradan Galleria/Saffiano Lux? Odotan mielenkiinnolla mihin päädyt! :)

    VastaaPoista
  19. Se Proenza-episodi, jaa-a... :D No, tavallaan, koska tiesin ongelmista jo ennen ostopäätöstä, niin ei raivostuta IHAN niin paljon :P Céline olisi todella ihana, kiva kuulla, että se on kestänyt! Alla on sanottu, että Pashli on aika painava - ja toisaalta tässäkin kuvassa on kuitenkin jonkinlainen "tuon haluan enemmän kuin tuon" järjestys, jossa Pashli ei ole kyllä ykköskärjessä :P

    VastaaPoista
  20. Hahaa, syy, miksi en raski lähettää sitä enää ulkomaille korjattavaksi/vaihdettavaksi/tms. on se, että en pärjää ilman sitä! Mitä laukkua sitten muka raahaisin aina mukana? Phillip Lim on saanut hurjasti kehuja täällä, tiekkö se sitten nostaisi asemiaan munkin listauksessa. Balenciaga on ollut haavelistalla jo vuodesta 2007... ehkäpä se voisi olla samanlainen "ikuisuuslaukku" kuin Proenza (no, Proenza ainakin noin ulkonäön puolesta periaatteessa) :)

    VastaaPoista
  21. Miksi? Mä en oikein osaa sanoa, oonko niin paljon ton Pashlin ystävä, joku siinä vähän tökkii?

    VastaaPoista
  22. Niin on! Tekosyitä on myös kasaantunut monta; uusi työ, synttärit, joulu... :D Phillip Limon tosiaan näkynyt paljon mm. blogeissa, mutta en oikein osaa sanoa silti, tykkäänkö siitä yhtä paljon tai ainakaan enemmän kuin noista muista. Muodoltaan ja muuten se passaisi varsin hyvin tähän laukuntarpeeseeni, mutta enpä tiedä! Designer-laukku-jutut kuulostaa hyvältä idealta näin laukkufriikkinä, ehkäpä niistä tosiaan voisi tehdä juttuja silloin tällöin! :)

    VastaaPoista
  23. Ahaa, eli painava on. Siinä ei siis ilmeisesti ole myöskään olkapäähihnaa... hyvä huomio muuten, itsehän nimenomaan nimittäin tykkään kuljettaa laukkuni olkapäällä. Balenciaga on kyllä pitkäaikainen toive ja yksi tämän ruudukon ennakkosuosikeista! ;)

    VastaaPoista
  24. Kiitos! Toi Phantom bag on munkin yksi suosikeista! Harmi vaan, että niitä saa Suomessa niin rajoitetusti. Kävin aikoinaan kyselemässä sitä ja Trapezea (toi kömpelön näköinen) LuxBagista ja juttelemassa pitkät tovit, mutta eivät ole kuitenkaan lähettäneet mulle tietoa tulevista laukuista, vaikka lupasivat laittaa maililistalle. Ilmeisesti en ollut tarpeeksi varakkaan ja venäläisen näköinen :P Olen nähnyt ton mustan Trapezen livenä ja se on kyllä todella hyvän ja ilmeettömän näköinen eli kestäisi varmaan aikaa, mutta toisaalta näissä kaikissa Célinen laukuissa on se probleema, ettei sitä kantohihnaa kaiketi löydy... :(

    VastaaPoista
  25. Hih, Phillip Lim ja Trapeze saavat paljon ääniä!! :)

    VastaaPoista
  26. Mulla on sellainen käsitys, että Trapeze olisi kalliimpi kuin Phantom, mutta ihan mutu-tuntumalla arvelin, et ero olisi joku 500€. Voi olla, et oon ihan metsikössä - pitänee käydä edelleen siellä LuxBagissa tarkistamassa :)

    VastaaPoista
  27. Haha, no poikaystävä kokee sen olevan pahemman luokan tuhlausta kyllä :D Ehkä kannattaa aloittaa sillä, että ostaa kerran parissa vuodessa - kyllähän hyvät laukut kestävät vuosikausia, ennen kuin tulee eteen ihan pakko ostaa uusi :)

    VastaaPoista
  28. Kiitos! :) (perusteluja? niistä voisi olla apua valinnassa? :))

    VastaaPoista
  29. Kiitti! Mä vielä arvon tuota Phillip Limiä... se vaikuttaa puheiden perusteella olevan aika möhkö ja vähän hankalakin (plus, että se ei ole henkkoht listani kärkisijoilla) :(

    VastaaPoista
  30. Au, voi ei! Juuri Velo-malli puhuttelisi mua, mutta kamala kuulla, että samassa suossa rämpisin senkin kanssa kuin tuon Proenzan. Onko nahka sitten niin ohutta, vai miksi noin? Mun pitää Célineiden painavuutta käydä vielä testailemassa, kun niistä ei oikein ole sellaista "first-hand" kokemusta :) Rebecca Minkoffiin olen tykästynyt itsekin! Se on aika näppärä ja sopivan edullinenkin (plus Balenciaga-himoa helpottaa ne pitkät hapsut :D)

    VastaaPoista
  31. Musta lisko kuulostaa hyvältä, mutta harmi kyllä, laukku on "liian nätti" mulle. Haluan sellaisen laukun, joka sopii muuhunkin kuin klassiseen tyyliin :)

    VastaaPoista
  32. Totta, hyvä pointti! Kultaisia yksityiskohtia en tullut ajatelleeksikaan, ja ne kyllä rajoittavat pukeutumista (tuttua Mulberryn Mabelin ajoilta). Pitänee käydä hypistelemässä Célineä ihan livenä, se on yksi suosikeistani tässä listassa! Ja jep, aikamoinen i-landsproblem :F

    VastaaPoista
  33. Kiitos linkeistä, käyn tsekkaamassa!! :)

    VastaaPoista
  34. Hmm, mä pyörittelin Emileä joku kuukausi takaperin (en tosin vilkaissut sisään) ja ainakin leopardikuosissa se tuntui laadukkaalta. Tosin en tiedä, niidenkin laadusta olen kuullut varsin paljon soraääniä :( Tosin yhdistelmä Wangin veska ja Pigallet kyllä houkuttelee, olet oikeassa ;)

    Mä en tiedä tuosta Célinen naarmuuntumisesta, ehkäpä se tosiaan on paremman näköinen kuluneena? Ballu on tosiaan ollut ostoslistalla enemmän tai vähemmän jo vuodesta 2007, joten sitä edelleen mietin, mutta tuosta kulumisesta on kyllä kuulunut aika paljon valitusta - en haluaisi ojasta allikkoon kuitenkaan!'

    Ah KIITOS! Givenchyn Antigona, sitähän mä näpräilin jo viime uutena vuonna Pariisissa! Lennähti listalle samantien. Se voisi kantoremmeineen kaikkineen olla se seuraava laukkuni. Pradassa, varsinkin Saffiano Luxissa, on se ongelma, että ne sopivat mun mielestä ehkä 40-vuotiaalle. Sen muoto on kuin sillä Longchampin Roseau:lla, jota meidän äiti suosii. Jossain blogissa törmäsin siihen jollain n.20-vuotiaalla ja se näytti vain omituiselta. :)

    Kiitos! Varmasti päivitän samantien tänne, kun tiedän, mihin päädyn :)

    VastaaPoista
  35. Hih mulla on JUST sama eli jos päätyisin Wangin Emileen niin juuri mustat Pigallet menis kaupan päälle :) Tossa Celinen Trapezessa on muuten myös olkahihna. Ja hei kiva jos mun Antigona-vinkistä oli jotain hyötyä! :)

    VastaaPoista
  36. Ennen kuin edes katsoin, minkä merkkisiä nuo laukut olivat, enkä muutenkaan niitä juuri tunnistanut, tykästyin ainoastaan Proenzaan - itse asiassa juuri se toi mieleen proenzat, eli kyllä siinä jotain merkille ominaista on.

    Sitä paitsi tuo oliivinvihreä on kerrassaan hurmaava väri - oon rakastanut sitä jo muinaisista yläasteajoista asti!

    VastaaPoista
  37. Proenzalla on kyllä yksi ylivoimaisimmista muotokielistä, ei siitä mihinkään pääse. Laadun -tai sen puutteen - takia luonnollisesti vähän epäilyttää hankkia uusi Proenza, kun juuri edellisen pettämisen jälkeen joutuu laukkuhankintaa muutenkin pohtimaan koko ajan (joskaan ei ole mikään kaikkein tylsin pohdinnan aihe :))

    VastaaPoista
  38. velon nahka on höyhenenkevyttä. niin ku veera tuolla alempana sanoo, ni uutena ihana, mut kulahtaa ihan liian nopeesti. vielä sellasta kulumista, et ei voi korjata... (siis tosiaan mikään sauma tai vetskari tai vastaava ei hajoo, vaan laukku muuttuu liiankin käytetyn näköseks. nahka haalistuu ja venyy...)

    just mallailin trapeze'ia. UPEE! ei yhtä painava, ku muut celinet. sun täytyy kokee se livenä! :)

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.