keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Waiting for winter



Otsikolla ei oikeastaan ole juurikaan tekemistä koskien suhdettani talveen, mutta "waiting" sopi hyvin "winter":in kanssa. Ainoa syy odottaa talven - tai ainakin pienten miinusasteiden - saapumista on uudehko talvitakkini, jonka ostin Mangosta joitakin viikkoja sitten. Nyt kun vielä voin, kikkailen mielelläni korkeiden korkojen ja melko suoraaviivaisesti leikatun ison takin yhdistelmällä. Nilkatkin voi jättää tuolla tavalla avonaisiksi vielä, ainakin mikäli omistaa ohuet ihonväriset sukkahousut.

En tiedä, olenko jo monta kertaa mainostanut tätä, mutta nuo jalassani olevat korkkarit ovat ehdottomasti parhaat kävellä - tasantarkkaan kaikista korkkareistani. Vaikka niissä ei ole tippaakaan platopohjaa ja korkokin on siinä 11cm paikkeilla, noilla kävelisi varmasti kevyesti sen 12 tuntia. Vertailun vuoksi esim. perus-Louboutineissani (Decollete) saman ajan käveleminen päättyisi jo 8-9 tunnin jälkeen itkupotkuraivariin jalkojen kivistäessä niin järjettömästi. En osaa sanoa, onko tämä upeus oikeastaan ihan ministi paksumman koron ja jalkapöydän ylittävän leveähkön remmin ansiota, vai tekevätkö Reed Krakoffilla vain aivan jumalaisia kenkiä. Ainoa varma tieto on, että näiden löytäminen -70% alesta on yksi parhaimpia kenkälöytöjäni koskaan.

Hauskaa tässä asussa on se, että kuvasimme sen jo reilu kaksi viikkoa sitten. Sittemmin yksi suosikkibloggaajani Columbine Smille on ostanut saman takin ja jopa yhdistänyt takin melko samaan tyyliin, korkeiden korkojen ja nilkasta lyhyiden housujen kanssa. Erityisen kivaa siitä tekee se, että tavallaan saa myöhemmin tietää matchanneensa asiat "oikein" (no, onhan Columbine Styleby:n muotitoimittaja) :D




Tarvin uuden pipon, jota pitää coolisti takaraivolla. Onko kenelläkään mitään näköhavaintoa värikkäistä pipoista? (Niin, saisi olla myös värikäs, että musta talvigarderobini vähän piristyisi)





takki/coat Mango (similar here), pipo/beanie American Apparel, kengät/shoes Reed Krakoff





-------------

I'm not actually waiting for winter... it's more like "waiting" goes so well with "winter" and that's why I wrote it. If I'm honest with you, I think we could skip that snow thing this winter. No, it's not going to happen and it'll probably pour down next week already, but how sweet would it be to use heels all winter long - Without a serious risk of slipping on ice and breaking yourself in some way? I don't know if I've told you about those Reed Krakoff heels already but I have to say it again: I just LOVE them. I love to walk in them! I've never had such a pair of non plato heels that would be this stabile and easy to walk. People think that basic Louboutins are good but they may never had a chance to walk in Reef Krakoffs. Or... I own only a one pair so might be wise not to draw any deeper conclusions based on this. But seriously, if you're been thinking to get this or another Krakoff pair, I can do nothing else but praise them.

Fun about this outfit is that we actually took these pictures over two weeks ago (yes, I'm sorry, this prob is not what I actually wear today) and after that I've seen one of my absolute favourite bloggers - Columbine Smille  - buying a similar coat and even matching it the same way with high-heeled pumps and ankle short trousers. Cool! That kind of tells me that I matched it "in a right way" ;)

(sisältää mainoslinkin)

22 kommenttia:

  1. Fantastic coat and bag! Your style is amazing :)

    http://lartoffashion.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Aivan uskomattoman hieno asu ja kuvat; valo on ihanasti syksyisen kelmeä. Mulla on nuo samat Louboutinit, ja voin sanoa, etten pystyisi niillä edes 8-9 tuntiin. Hyvä, jos edes neljä menee! Täytyy varmaan ottaa sinusta esimerkkiä, ja ulkoiluttaa korkoavokkaita nyt, kun säät vielä sallii.

    VastaaPoista
  3. Love your coat! You look gorgeous!

    Jess xx

    VastaaPoista
  4. cubusissa oli ainakin jokunen värikäs pipo!

    VastaaPoista
  5. COSin kashmirpipot on ihan täydellisen mallisia takaraivolla pidettäväksi. Väreissä on ainakin viininpunainen, sininen ja vihreä.

    VastaaPoista
  6. Ahhh lovin that coat. Must have! Mitä kokoa takkisi on?

    VastaaPoista
  7. Thank you sweetheart! <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos paljon! Kannattaa tosiaan nauttia korkkarikeleistä vielä kun niitä kestää - lunta onkin sitten taas moneksi kuukaudeksi tiedossa :P Louboutineissa muistan muutaman kerran keikkuneeni n. 8 tuntia ja se ei kyllä ollut naurun paikka...

    VastaaPoista
  9. Kiitos vinkistä, pitää mennä vilkaisemaan! :)

    VastaaPoista
  10. Ah, COS ei jostain syystä tullut pieneen mieleenikään. Pitää poiketa pikimmiten! Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos! Takin koko on S, se on aika laatikkomainen :)

    VastaaPoista
  12. i like your blog and i follow you on lookbook
    xoxo
    http://thirtiesinthecity.blogspot.de/

    VastaaPoista
  13. Se on just toi remmi tossa jalkapöydällä ku tekee noista kengistä ihanat jalassa. Varmasti lesti on myös hyvä ja erityisesti just sulle täydellisesti sopiva mut toi vaan nappaa jalan kiinni siihen kenkään niin jämäkästi et se tukee koko jalkaa eikä päkiä väsy. Louboutiniltakin Melides on jalkaan ihan uskomattoman hyvä vaikka korkoa on 11-12 cm just sen tuen takia. Harmi ettei mua ainakaan itseäni se kenkä muuten kauheasti kiinnosta :D Jos hyvät perus avokkaat haluaa niin voi joutua etsimään pitkäänkin koska ilman sitä jalkapöydän tukea lestille tulee kauheita vaatimuksia ja se on todella yksilöllinen asia mikä kenkä kenellekin sopii. Tätä mahtavaa aasinsiltaa päästään siihen et miten ne sun YSL:t? Kauan sä niillä jaksat?

    VastaaPoista
  14. Upeita kuvia, kertakaikkiaan! Toi sun AA:n pipo on kanssa tosi hyvän näköinen.

    VastaaPoista
  15. Rakastan tätä lookkia ihan ylipaljon...ja hypettelinkin jo lb:ssä :) Korot näyttävät kyllä aika tappavilta mutta kai se on vaan uskottava että mukavat ovat :P

    VastaaPoista
  16. Mäkin luulen näin! Googlasin tuon Melidesin ja ei, se ei kyllä ole kenkä munkaan makuun. Ne kuitenkin jopa näyttävät tukevilta, koska kiilakorkokin yleensä edesauttaa tukevuutta. Peruskorkkarit on kyllä ikuisuusongelma: pitäisi löytää tarpeeksi tukevat, mutta aivan perusperus eli tuollaiset Krakoff-tyyliset remmit pitäisi unohtaa. YSL:t on muuten hyvät (paitsi että eivät ole ihan "perus"), mutta kun pölöpäänä ostin väenvängällä viimeisen parin, joka oli kokoa 37 - vaikka oikea kokoni on 36-36,5 - niin mitään kauhean varmaa en osaa sanoa niillä kipittelemisestä kun koko-ongelma haittaa vaikka mitä päkiätukia käyttäisi. Kyllä niillä kävelee useamman tunnin ja ovat platon ansiosta aika hyvät - eivät vaan istu jalkaan väärän koon vuoksi. :P

    VastaaPoista
  17. Kiitos poikaystävän :D Pipo on must just nyt!

    VastaaPoista
  18. Kiitos kiltti! Ja ihan totta - noi on todella mukavat, vannon! :D

    VastaaPoista
  19. absolutely love your blog!
    Where is your bag from?
    xx

    VastaaPoista
  20. Thank you <3 Bought it from eBay :D

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.