Pohdin tässä
Ullan kanssa
Jeffrey Campbellin Lita-kenkiä, joita on hypetetty blogeissa niin paljon, ettei siltä voi välttyä. En oikein osannut pukea sanoiksi mitä ajattelen, vaan olen vain todennut, että omaan kaappiini ne eivät tule. Ei ollenkaan sillä, etteivätkö kyseiset popot olisivat hienot, ovathan ne! Aikaisemmin ajattelin itsekin hankkivani ne. Silti - liiallinen näkyvyys tuntuu jotenkin vieneen niistä sen alkuperäisen
edgen pois ja niitä yhdistellään ihan mihin vaan.

Hymähtelin jokunen viikko takaperin The Fashion Spotin kirjoituksille siitä, kuinka
"eräskin trendi x oli ihana, kunnes bloggaajat pilasivat sen". Miten bloggaajat voivat "pilata" trendin? Trendien leviäminen muotiblogeihin on tavallaan niin itsestäänselvää, että sen mainitseminen on turhaa: muotiblogit reagoivat trendeihin, tietenkin. Muotiblogimaailman ongelmana ehkä onkin se, että samalla kuin jokainen pyrkii toteuttamaan samoja trendejä omalla tyylillään, näille trendeille tulee niin paljon näkyvyyttä, että monia blogeja lukevat ihmiset (tuskinpa meistä kukaan lukee vain yhtä tai kahta?) kyllästyvät näkemään yhtä ja samaa kenkäparia tai jotain muuta samaa tuotetta blogeissa. Eikä kyse ole vain aina tietystä trendistä, vaan blogien kohdalla jopa vain yhdestä hype-tuotteesta, joka ponkaisee jokaiseen blogiin melkein samanaikaisesti.
Näin on käynyt mun kohdalla kyseisten
Lita-kenkien kanssa - olen nähnyt niitä liikaa ja tavallaan liian erilaisilla ihmisillä. Kun jostain tulee ns. massaa eli kaikkien - kaikenlaisten ihmisten - käyttämää, ei alkuperäinen mielikuva - se mihin pyritään, mitä pyritään osoittamaan käyttämällä tavaraa, pysy enää samana. Ajatellen nyt vaikka jo melko
passe-trendiä, niittejä: voivatko niitit olla enää mikään statement punk/rock-asenteesta, mikäli poninhäntäinen naapurintyttö tuunaa niillä farkkunsa? Koska niin erityyliset ihmiset kuin muotiblogeja pitävätkin, he (me!) ns. massaistavat trendejä nopeammin kuin ne oikeasti liikkuisivat. Blogien nopeuttama trendikierto siis tavallaan hyppää suoraan pienen erikoisryhmän käytöstä suoraan massaan, kun informaation kulku on nopeutunut ja joka ikinen muotibloggaaja kilpailee toisten kanssa haistaakseen ja esitelläkseen trendit ensimmäisenä.
Osittain on tietenkin huvittavaa, että minä, sopuleiden sopuli, joka innostun melkein trendistä kuin trendistä, kyllästyn johonkin ilmiöön ja toiseen taas en. Esimerkiksi Acnen Pistol-bootsit eivät mua ärsytä. Ehkä kyse on siitä, että esimerkiksi
Lita-kengät ovat huomiotaherättävät ja Pistolit taas eivät, jolloin yliannostus ensimmäisistä on helpommin saavutettavissa kuin jälkimmäisistä. Toisekseen olisi kai hyvä välillä tehdä
reality check blogimaailman ulkopuolelle: jos kävelisin
Litat jalassa keskellä Helsinkiä, luulen, ettei vastaan tulisi montaakaan paria samoja kenkiä, vaikka blogittarilla ne tuntuvat olevan jokaisella jalassa. Ties kuinka monen trendin pilaamiseen olen itsekin ollut osallisena :)
Sekavasta tajunnanvirtatekstistäni ei välttämättä saa mitään selvää, mutta selvää sen sijaan on, että
Litat eivät enää viehätä - paitsi
Carolina Engmanin asussa! ;)
Ajatuksia? Trendeihin kyllästymisiä?
Tell me!
kuvat: fashiontoast.com, fashionsquad.com, lookbook, google