sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Kitten heel will be back

En tiedä, onko kyse siitä, että en ole vain kiinnittänyt asiaan huomiota aiemmin, mutta nyt silmiini on alkanut tarttua jälleen entistä enemmän kitten heel -korkoisia kenkiä. Yhdet marnimaiset bongasin Zarassa ja niistä säikähtäneenä klikkailin itseni Net-A-Porteriin tarkistamaan tilanteen. Jösses, niitä on, ja vielä monella merkillä!

Onko kitten heel tulossa takaisin? Sanon etten lähde tähän. Näistä nimittäin on liiankin tuoreet muistot, joiden pitäisi edes kultautua ennen niiden hyväksymistä uudelleen.

Totuus on se, että kaikki muoti kiertää aina kehää. Ehkä olen itse tulossa liian vanhaksi, kun muodin kiertokulku tuntuu nopeutuneen entisestään -  eli ehkä kysymys ei olekaan muodin kierron nopeutumisesta, vaan se olen minä, joka olen vanhentumistani entistä sopeutumiskyvyttömämpi näihin uusiin tulemisiin. Sanon sillä muutoskyvyttömäksi leimautumisen uhallakin, että en ainakaan ihan heti lähde tähän.

Vastarintani ei tosin ole lainkaan kovaa, sillä ainoa negatiivinen ajatukseni noista minikoroista on niiden huvittavuus. Kyseessä ovat tuskin jalkapöydän alta näkyvät korot, jotka kuitenkin kuulostavat oikeilta koroilta? Toisaalta, kitten heelit ovat eittämättä kovin paljon käytännöllisemmät kuin 10cm korot, esimerkiksi töissä. Pikkukoroista lähtee naisellinen ääni, mutta ne eivät väsytä jalkaa parin tunnin tepastelun tai pahimmillaan kaupungilla juoksemisen jälkeenkään. Lopullinen suhtautumiseni asiaan on siis vielä hieman hämärän peitossa, mutta Stella McCartneyn syksy/talvi 2010 -malliston kuvien katseleminen auttaa hieman näkemään kittenit hyväksyttävämpänä...

Uteliaisuudesta: käyttääkö joku jo uuden aallon kitteneitä?

27 kommenttia:

  1. Kittenit eivät oikein ole koskaan silmääni sopineet - mutta viimeisimmän korkokenkäonnettomuuden jälkeen katselen kaikkia matalia kenkiä vähän suopeammin. Noissa Missonin kengissä on kyllä todella kaunis rakenne ja tekstuurit noin muuten.

    VastaaPoista
  2. Mulla on kenkähyllyssä yhdet kitten heelit, mutta en mä oikein osaa käyttää niitä. Johtunee tosin varmaan vaan siitä, että niiden kenkien malli ei noin muutenkaan miellytä ihan kamalasti. Noista kolmista kengistä ihastuin eniten Miu Miun popoihin, ja voisin todellakin laittaa ne jalkaani!

    VastaaPoista
  3. huh, mä oon aina vihannu tollasia korkoja:D

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä tollasilla on oikeasti vaikeampi kävellä, kun n.10cm koroilla! Ainakin mulla käppäily luonnistuu korkeammilla paremmin, vaikka en korkoja päivittäin käytäkään :)

    VastaaPoista
  5. Hyi kauheeta, eieiei näitä takasin! Ihan kamalia :D

    VastaaPoista
  6. Ah, mun mieleen. Ihanat jalkaan ja antavat tarvittavaa ryhtiä. :)

    VastaaPoista
  7. niinkuin Petrakin tuossa jo edellä mainitsi, olen minäkin myös sitä mieltä että näillä kitten heeleillä on jopa vaikeampi kävellä kuin niillä 10 cm "tappokoroilla" . jalkojen kipeys päivän jälkeen on sitten asia erikseen :D Näissä ei oikein myöskään tuo ulkomuoto oikein kolahda, jotenkin hölmön näköinen tuo pienenpieni korko, vastapainona tänäpäivänä kaikkialla pyöriviin korkeaskinkorkeampiin koroihin ! mutta ehkäpä muutaman vuoden päästä tämäkin trendi saapuu tänne suomeen, ja ollaan taas eri mieltä. näin kun on todistetusti ainakin itselläni käynyt melkeinpä minkä tahansa muotitrendin kanssa :)

    VastaaPoista
  8. Apua, ihan alkuun en kyllä lämpene! tykkäsin noista aikanaan ja jonkun aikaa, mutta kuten sanoit, ihan liian lähellä edellistä kertaa että niistä innostuisi uudestaan. Tykkäämiseni nimittäin tipahti jossain vaiheessa enkä todellakaan ole valmis niille uudestaan. En tiedä mikä niissä mättää, mutta tällä hetkellä inhoni kohdistuu nimenomaan tuollaisiin ohuisiin mukakorkoihin.

    VastaaPoista
  9. Haha, repesin ihan täysin tolle "uuden aallon kittenit" termille! :D
    Ihan mahtava. En tosin itse aio tehdä yhtään aaltoliikettä kittenien suuntaan.
    Jopa eräällä huippufashionistalla ne näyttivät karseilta.
    Mutta sinulla on kyllä taito saada aika moni "kammotus" näyttämään ihan mielettömänm hyvältä, joten innolla odotan sinun versiota kittenistä (jos sellaista tulemme näkemään).

    VastaaPoista
  10. Yäk yäk!!! Mun 30 ikävuoteeni mennessä ei oo silmät koskaan tykänny tollasista "pikkukoroista". Musta ne on mauttomuuden huiput! *vilunväristyksiä* Vaikka mun mielestä Aurora sun päällä "kaikki näyttää hyvälle", niiin eiiii näitä pliis! Joko kunnon korot tai sit ei korkoja ollenkaan :)

    VastaaPoista
  11. mä oon jo käyttänyt , mutta pelkästään sen takia että en voi käyttää korkeempia korkoja jalan hermovaurion takia, musta ne on kuitenkin mukavan naiselliset vaikkei ookkaan niin korkeat :)

    VastaaPoista
  12. Tästä oli juttu joskus kevättalvella brittiELLEssä..siihen oli tavan mukaan kerätty näytteitä..ja mietin myös, että 'ei..toi ei oo jotenki esteettinen..' Vaikka muodin seuraamisen myötä oppii miten häilyvä käsite estetiikka on, niin näitä en halua hyväksyä.. Parhaat noista on kyllä miu miu:t, koska ne näyttää vähän tanssikengiltä, ja koron malli käy noihin jalokiviin. Ja esim 7cm korko ei ole kitten, mutta ihan OK kävellä, eli jos mukavuutta ajattelee..niin kitten on huono tekosyy :D Mun Loubithan on vain 85mmm, ja en kadu. Summa sumarum, prkl et joku teki taas tällaset! Ehkä silmä tottuu, mutta en halua sitä :D

    VastaaPoista
  13. On ollut jo jonkun aikaa Kittenit käytössä =) Löysin kittenit uudestaan alkuvuodesta, kun alkoi suunnittelijoilla näkyä niitä tulevissa mallistoissa, niin kaivoin vanhat ja myös uudet kittenit esille =) Näin heikkonilkkaisena sanon, että vaikka rakastan korkeita korkoja, välipäivinä on kiva pitää kitteneitä, kun tuntee itsensä suht naiselliseksi vaikka ei olekaan ns. oikeat korkkarit jalassa =)

    VastaaPoista
  14. Ou jees! Tasamaantallaajalle kelpaa tämä! Olen muodissa jälleen! :D

    Ps: Toivottavasti ballerinat eivät mene muodista ikinä!

    VastaaPoista
  15. Mä toivon ettei tarvitse syödä sanoja taas, mutta tollasiahan mä en jalkaani laita ! :D En ollenkaan tykkää pitää tollasia todella 'vajaita' korkoja, jos on korot niin on sitten myöskin kunnon korot ! Jos olis pakko noista valita, niin MiuMiut, vaikka toi niiden korko on aika ei niin kiva näkönen. Mutta ei siinä mitään vikaa jos muut käyttää, itse vaan tykkään enemmän sellasista korkeimmista koroista ! :)

    VastaaPoista
  16. noi on jotain niiin järkyttävää!

    VastaaPoista
  17. Mä taas tykkään noista, ja ihan hyvät muistot jäivät noista kun tuollaisilla opettelin korkkareilla kävelyn. En ole edes tajunnut että ne ovat olleet niin kovin out tässä välissä :) Multa löytyykin vielä pari hassua paria kaapinpohjalta, ehkä ois aika sit kaivaa nekin esiin :)

    VastaaPoista
  18. Minusta nuo sopivat vain ja ainoastaan pienille/siroille naisille. Muilla näyttävät naurettavilta.

    VastaaPoista
  19. Mulle tulee näistä vaan sellainen "ei kai taas" fiilis. Muistan liian selvästi sen, kun näitä oli kaikki muotilehdet täynnä. En pidä niiden ulkonäöstä (en pitänyt silloinkaan), ja niillä on mun mielestä tosi huono kävellä. Ehkä tämä on vaan tällainen mini-comeback? Jooko?

    VastaaPoista
  20. Minulle tuli ihan samanlainen fiilis... "Mitä, taasko nämä tulevat?"

    VastaaPoista
  21. En tiedä mitä ajatella noista. Pieni töppökorko näyttää hassulta mutta toisaalta on pelastus kaikille lättäjalkaisille (kuten itselleni) jotka eivät täysin korottomilla kengillä pysty kävelemään mutta tahtoisivat joskus hieman matalempaa jalkaan.

    VastaaPoista
  22. Noissa Marnin ja Missonin kengissä on vähän erikoiset pohjaratkaisut muutenkin, koron pituus ei minusta ole ensisijainen töksähtäjä. Sama korko venytettynäkään ei mielestäni pelastaisi, kun nuo nimenomaiset korot ovat omaan silmääni rumat, pituudesta riippumatta. Eikä yhdistäminen kokokepohjaan ainakaan paranna tilannetta. Erityyppisesti ratkaistuna lyhyelläkin korolla erityisesti nuo Missonit olisivat varmasti sievät. Miu miun kengässä korko on vähemmän häiritsevästi toteutettu.

    VastaaPoista
  23. please ei näitä enää...noilla on munstakin jotenkin vaikea kävellä, mieluummin reilusti korkoa tai ei lainkaan. mulla oli joskus tollaset ja tuntui, että niitä korkolappuja sai olla vaihtamassa ihan jatkuvasti.

    Hanna

    VastaaPoista
  24. Voisin käyttääkin, mutta kyllä noi hassulta näyttää :D
    En osaa kävellä korkeilla..

    VastaaPoista
  25. Jösses, tätä olen pelännyt ja kauhulla odottanut...! Jossain lehdessä ounasteltiin keväällä, että kitten heels will be back, mutta ajattelin silloin että maybe not - hope not! Tämä kuuluu sarjassamme niihin muotijuttuihin, että jos näihin hurahdan (taas) niin syön hattuni :) Ja samoin ehkä Auroran lierihatun, koska se on ihana!

    Olen nähnyt kitten heelsejä toistaiseksi vain sellaisten naishenkilöiden jalassa, jotka ratsastavat selkeästi vielä edellisellä kitten-aallonharjalla, hih!

    VastaaPoista
  26. En oikein tykkää ulkonäöstä ja tuollainen korko tuntuu mielestäni jotenkin epävakaalta jalan alla. Lisäksi uusi tuleminen on liian pian, jos edellisen kultakauden jämäpareja on vielä alelaareissa.. Kun trendit vaihtuu näin nopeaan, niin ne kaikkein vähiten muotia seuraavat kulkevat samanlaisissa kengissä kuin edelläkävijätkin :D

    VastaaPoista
  27. Öhhh, ei missään nimessä. Ei ainakaan mulle. Osa korkkareiden viehätykseen perustuu siihen, että ne saa isommatkin jalat näyttämään pienemmiltä. Siis ainakin mun kohdalla tää on iso syy korkkareiden käyttöön. Kun räpylät on kokoa 39, en kauheasti himoitse pidentää niitä entisestään. Jalat ovat kyllä sopusuhtaiset ja kapeat, ja ballerinat menee ihan hyvin, mutta jotenkin kitten heelsit vaan... Se on vähän niinkuin joku raapisi liitutaulua kynsillään. Auts.

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.