torstai 15. huhtikuuta 2010

Väsynyt inspis

Hejsan, ensin ilmoitusluontoista asiaa. Blogikirppis päättyy nimittäin tunnin päästä. Kuvaa klikkaamalla pääsee perille, jos ei ole vielä ehtinyt käydä tai muuten muistanut :)

Olen ollut vähän hissukseen tässä, mutta siihen on syynsä, nimittäin työt. Eipä hiljaisuudet mitään selittelyitä sen enempää kaipaa, mutta joka tapauksessa olen lähtenyt alkuviikon aamuina töihin ja palannut kotiin illalla silmät kirveltäen ja kuolemanväsyneenä. Eilen olin niin väsynyt, etten jaksanut muodostaa sanoja (!) kotiin palatessani, vaan kaikki puheeni oli yhtä puuroa. Tiedättekö sellaisen väsymyksen tason? Kun kaikki raajat ovat kuin keitettyä makaronia ja silmät eivät tottele järjen käskyä, vaan painuvat tahdosta huolimatta kiinni. Joka tapauksessa päätin siis keittää kahvit ja käpertyä peiton alle hyvän kirjan kanssa, mutta nukahdin kolauttaen pääni kirjaan ja kahvikuppi jäi kylmenemään.

Tässä joitain asioita, jotka ovat jonkin aikaa inspiroineet ja himottaneet, mutta eivät ole päätyneet vielä hankintaan. Lähinnä ajanpuutteesta, eli juuri siitä, miksi moni muukin asia on jäänyt paitsioon.


Ultimate silkkikengät ovat toki MiuMiun, yhdet ihanat on nähtävissä esimerkiksi Malian blogissa, jossa hän on kuvannut Nina'sin pop-upin ihanuuksia. Siinä se pääasiassa, nyt menen taas nukkumaan. Huomenna olen vapaalla, joten ehkä jokin asukin tänne ilmestyy.

6 kommenttia:

  1. Oj tiedän ton väsymyksen :( Täydelliset noi vaaleat sukat <3

    VastaaPoista
  2. vaaleet sukat jo hankittu, vielä uupuis vaaleet kengät!

    VastaaPoista
  3. Supernude ja vaaleet sukat + kengät on mun mielestä tän kevään paras juttu :)

    VastaaPoista
  4. ootko bongannu turbaaneja mistään? mä vaan nellystä, mut se ei nappaa. yhden ehdin tilata ebaysta mut se on iiihan liian iso.

    VastaaPoista
  5. onko jotenki outoa että en tykkää tuosta miu miun pääskys printistä kengissä? muutenhan se on ihana

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.