maanantai 15. maaliskuuta 2010

Fashionistas wear...

On vain pakko todeta, että kaikenlaista sitä onnistuu mieleensä tenttikirjojen tekstin sijaan painamaan, kun huomaa bongaavansa muotiviikkojen katumuotikuvista tuttuja tavaroita. Suuri osa upeista "heistäkin" kantaa päällään ihan tuttujen liikkeiden tuotteita, etenkin Zaraa, mutta myös Topshopia. Jollain hassulla tavalla piristävää.
fashionistas

Kai olen noihin kaikkiin jotenkin - edes alitajuisesti - kiinnittänyt huomiota, kun ne kerran muistan. Kaikista en todellakaan osaa sanoa miksi muistan näitä, mitä olen niistä aluksi ajatellut ja missä olen ne nähnyt. Muotibloggaamisen myötä olen tosin alkanut selata nettikauppoja, katumuotiblogeja ja -sivustoja aivan eri tavalla kuin aikaisemmin, ja tämä bongailu lienee uusin seuraus vaatefriikahtelun alalla. En siis huolestu vielä.

Harmi vaan, etten tiedä, mistä tuo ensimmäisen kuvan naisen vihreä mokkalaukku on. Se ehkä voisi olla Zarasta, mutta pahoin pelkään, että kyseessä on jokin ihanan ranskalaisen merkin aikaansaannos. Edelleen löytyy kehitettävää siis ;)

kuvat: stylesightings.com, facehunter.blogspot.com

2 kommenttia:

  1. Huomaan ite kanssa saman kun paljon pyörin kaupoissa niin sitä melkeen huomaamattaan skannaa ihmisiä kaupungilla ja töissä ja luettelee päässään miten esimerkiksi toi paita tossa on henkasta tai kuinka noi kengät on biancosta... vielä kun mä oppisin sen amerikkalaisen kohteliaisuuden ja sanoisin sen niille jopa ääneen enkä vaan tuijottelisi ku tiedän miten epäkohteliasta se on :)

    ainiin ja täysin OT pääsetkö sä Carolinen blogiin mulla on jo varmaan viikon jumittanu enkä pääse mihinkään feberin blogiin ni mietin vaan johtuuko se pelkästään mun koneesta.....

    VastaaPoista
  2. lia: Hei, en oo päässyt Feberiin pariin päivään, viimeksi taisin yrittää toissapäivänä. Ehkä niillä on joku vika sielläpäässä?

    Totta, mäkin teen sellaisia bongauksia kaupungilla. Pitäisi tosiaan osata mennä ja sanoa, että onpa kivat, noita oon itsekin katsellut :) Siinäkin suhteessa löytyy kehitettävää, tällä hetkellä vaikutan kaupungilla varmaan joltain hullulta, joka katselee oudosti :D

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.