keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Shopping list

Ei todellakaan yllättävää, mutta kokosin vielä yhteen noin jo itselleni huomioksi, mitä mun kevään ostoslistalla tällä hetkellä roikkuu. Varmaan kaikki näistä onkin jo nähty täällä blogissa...

Kaksi ensimmäistä on hankittavissa heti; Alexan väriä ja ostamista pitää vielä hitusen harkita, koska kyseessä ei ole mikään edullinen hankinta; kissansilmät löytäisin mielelläni kirpparilta ja keskisiniset farkut ovat vaikea hankinta muuten vaan, sillä täydellistä sinistä on harvinaisen vaikeaa löytää. Nuo Acnenkin farkut vain melkein osuvat kohdalleen, mutta niissä saisi olla enemmän keltaista(?), jotta niistä tulisi samansiniset kuin Chloén näytöksessä nähdyistä farkuista.

Polvipaikkaiset farkkuleggingsit inspired by Chloé löytyy muuten H&M Dividedistä, sovittelin niitä joitain viikkoja sitten. Farkkuleggingskammoni ei vain antanut periksi...

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Harmaa ja beige ne yhteen soppii

Tänään huitelin ympäriinsä melko casualilla asulla - mutta mikä huomattavaa, tällä kertaa päälläni ei ollut käytännössä mitään mustaa! Tuo alta vilkkuva neuletakkikin on oikeastaan tummansininen. Lisäksi nappasin kaapista käyttöön jälleen vanhan trenssini. En oikein osaa sanoa, pidänkö noista tiukoista harmaista housuista vaiko en - makuuni ne ovat ehkä loppujen lopuksi liian pillifarkkumaiset. Opetus: älä osta mitään sovittamatta. Saatan uskotella itselleni palauttavani epävarmat ostokseni huomenna, jos sovituskopeissa on jonoa ostohetkellä. Totuus on kuitenkin se, etten lähes koskaan jaksa viedä ostoksia takaisin :P


trenssi/trench GAP (2nd hand), t-paita/t-shirt Acne, collegehousut/sweat pants Zara, wedget/wedges Zara, laukku/bag MiuMiu


Aurinkolasit ovat peräisin Ruutu-Rouvasta viime kesältä. Pitää jossain vaiheessa laittaa niistä parempi kuva, mutta joka tapauksessa kyseessä on siis tuollaiset reunoilta läpikuultavat ruskealinssiset vintagelasit, joita ei tullut jostain syystä käytettyä. Juttu korjaantunee tänä kesänä :)


Nyt syödään iltapalaksi sushia siskoni kanssa, nam!

I love to match grey and beige together, here's a casual outfit in those colours. Finally it's so warm here that I could pick my old trench jacket out from the closet and wear it without freezing. I don't really know what to think about my sweat pants - or rather sweat pant jeans - I actually think that they're a bit too tight to be so cool as they could be :P

Friis & Company fall 2010

Olin eilen nopeasti piipahtamassa mm. Johannan, Jonnan ja Irenen kanssa Friis&Co. syysmalliston esittelyssä. Siinä sivussa meille kerrottiin jonkin verran firman periaatteista, arvoista ja siitä, kuinka yhden asusteen suunnitteluprosessi etenee, joka oli ainakin mun mielestä erittäin mielenkiintoista! Tässä muutamia kuvia koskien kuitenkin itse syysmallistoa:

Tsadam. Kellään ei varmasti ole enää epäilystä mun puukenkävillityksestä :D


Pari lisää... plus karvavuorinilkkurit vetoketjukoristeella.



Friis&Co:lla on ensi syksynä neljä eri ns. tyylisuuntaa: 50-luvun voimakas naishahmo, army-trash-look, vintage-look ja pitsinen "white horror". Firman idea on tavallaan pystyä stailaamaan ihminen päästä varpaisiin Friisin tuotteilla, josta nämä mallien päälle kootut asukokonaisuudet ovat esimerkkinä. Kaikki tuotteet heidän päällään ovat Friisin omia tuotteita!


Alla vielä puolikas kuva ns. "White Horror" -lookista, joka siis painottuu hyvin paljon musta-valkoiseen kontrastiin, pitsiin ja esimerkiksi ketjudetaljeihin.


Pieniä yksityiskohtakuvia... (anteeksi tärähtäneet, kamerasta simahti akku kesken kaiken ja siksi näiden on nyt pakko kelvata :/)



Hyvin Rikamainen clutch, vai mitä?


Yksi mielenkiintoisimmista jutuista oli se, että Friis&Co.:lla on ns. kolmijakoinen hinnoittelusysteemi. Siinä jokaiseen kolmeen hintaluokkaan löytyy omat tuotteensa samalla teemalla. Mikään ei kuitenkaan maksanut yli 100 euroa, aitonahkainen laukkukin oli 69e!

Tilaisuudessa sain kyllä aivan erilaisen kuvan koko Friis&Co.sta kuin mitä olen tähän asti kuvitellut. Heillä on paljon hyvin muodikasta, trendejä mukailevaa vaatetta, asusteita ja jalkineita - miksi emme ole koskaan nähneet tätä Suomessa vaan koko Friis&Co. on assosioitunut niihin strassikruunulla höystettyihin väsähtäneisiin logokangaslaukkuihin, joista tulee mieleen Guess? En tiedä, onko vika omassa perehtymättömyydessäni, mutta mielestäni Suomessa ei ole osattu poimia niitä trendikkäimpiä juttuja kauppoihin, vaan niitä varotaan. Ei ikään kuin halutakaan luoda firmalle sitä imagoa, että täältä saa viimeiset villitykset, jota yritys itse käsittääkseni taas tahtoi viestittää eilisessä tapahtumassa. Suomalaisten sisäänostajien trendikartan hyppäyttäminen sieltä 2000-luvun alusta tänne 2010-luvulle voisi siksi tehdä ihmeitä merkin imagolle ja jopa myynnille täällä koti-Suomessa, mutta veikkaanpa, että esimerkiksi puukenkiä ei tulla Suomen kauppojen hyllyillä näkemään.

En tiedä, elänkö jossain omassa pilvilinnassani, mutta Ruotsissa on tällä hetkellä niin kova puukenkäkuume, että syksyyn mennessä se on täällä meilläkin - ja ne puukengät menisivät kyllä kaupaksi silloin...

Arvonnan voittaja

Kiitos ensin ihan mielettömästi teille kaikille vastanneille! Oli ihana lukea pitkiä kommentteja siitä, miten suhtaudutte blogiini ja mikä on hyvää tai sitten taas parannettavaa. Moni toivoi ns. henkilökohtaisempia postauksia ja enemmän juttua omasta elämästäni - voin yrittää jokusen postauksen tehdä, mutta olen kait tottunut pitämään tietyn linjan. Sen sijaan toisella tavalla henkilökohtaisia postauksia - kuten vaikka jotain "tyylin kehittymistä" ja vanhoja kuvia minusta voin yrittää etsiä tänne iloksenne :) Suurin osa oli kuitenkin sitä mieltä, että blogi on hyvä tällaisenaa, joka on tietenkin ihaninta kuulla. Pidemmittä jorinoitta kuitenkin itse asiaan...

Jälleen vanhaa ystävääni random.org:ia käyttäen sain arvonnalle voittajan, joka löytyy kommentista nro 76. Kommentin on jättänyt "Kaislaaa", jonka jättämään mailiosoitteeseen lähtee nyt mailia! Jos hän ei vastaa, niin uusi voittaja arvotaan perjantaina :)

kaislaaa says:
25.03.2010 at 15:12 (Edit)
Mun mielestä sun blogisi on toiminu tosi hyvin vaikka me lukijat ei ollakkaan saatu kauheesti toivoa mitään. Tykkään erityisesti sun tyylistä ja siitä lifestyle- osiosta, kun joskus niitä muotijuttuja on vähän liikaa. Mutta sekin kuuluu suhun että seuraat niin tiivisti kaikki catwalk-jutut että ei niitä kauheesti muuttelemaankaan:)
Ehkä olisi vielä kivoja postauksia sellatteet joissa esittelet vaikka sun kotia, tai parhaimpia vaatteita. Tai kerrot sun normaalista päivästä, vähänniinku Päivä Auroran kanssa – tyylisesti:)
Olis muutenki kiva tietää vähän enemmän sun elämästä, koska aika paljon vaan keskittyy vaatteisiin ja muotiin, kun kaikki tietää et kuitenkin oot paljon enemmän !


Onnea Kaisla! Max Factorin pussi lastattuna meikeillä lähtee sinne suuntaan :>

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Panosta/pihistä?

Pitkästä aikaa, tätä jo ehdittiinkin toivoa :) Jälleen näin kevään kynnyksellä monet halpavaatefirmat ovat monistaneet catwalktyylejä myös normaalille lompakolle sopivammaksi. Tässä muutamia poimintoja...


Topshop taitaa olla näistä se kaikkein uskaliain rip-offaaja, mutta hyvin Asoksenkin kevätuutuuksista löytyy tutunnäköisiä piirteitä. Nuo housut kiinnostavat allekirjoittanutta erityisesti - tosin olen kaipaillut vanhoihin chinoihini korkeampaa vyötäröä täksi kevääksi, joten pikku lisäpalan ompeleminen jostain collegehousuista voisi näppärälle olla halvempikin ratkaisu. Näppärällä ei kylläkään viitata tässä suhteessa muhun... Mutta tässä pari vinkkiä kevätgarderobin täydennykseen catwalk-tyyliin ;)

Steal or splurge? I think I'd steal. Though the Topshop's denim shirt is just a bit too much similar to the original one. I think I'm after the idea but not the exact rip-off...

nopsa

Oon juuri lähdössä töihin, mutta vilkaiskaa vaikkapa sillä aikaa klippi Demi-tv:stä, jossa olin viime viikolla tai ehkä sitä edellisenä haastateltavana. Joka tapauksessa juttu on ulkona nyt, kuvaa klikkaamalla perille :)

Haha miten voi olla et mun toinen kulmakarva on paljon alempana kuin toinen :D Onneks nypin ne eilen, kun ne on näyttäneet tolta :D

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Weekend

Tulin juuri lempparikaupungistani Turusta, jossa kävin pyörähtämässä viikonloppuna ystäviäni moikkaamassa. Turkuun saavuin eilen melko kepein varustein - shortsit vaihtuivat nopsaan farkkuihin, ennen kuin saatoin edes ajatella kaupungille pyörähtämään lähtemistä. Illalla kokoonnuimme opiskelukavereideni kanssa viettämään tapas-iltaa ja päädyimme jälleen kerran Blankoon. Pitäisi varmaan pistää jossain vaiheessa rutiinit uusiksi, kun Blankossa yli puolet porukasta on kohta naamatuttuja...


viitta/cape Zara, kengät/shoes eBay, laukku/bag vintage Chanel, hanskat/gloves GinaTricot, huivi/scarf H&M Herr, t-paita/t-shirt Acne, pu-shortsit/pleather shorts GinaTricot

Jotenkin sain itseni vihdoin irroitettua Pistoleista ja kiskaistua jalkaan jotkin muut kengät - tosin tällä kertaa Helsingin kadut lupailivat liikoja ja innostuin valitsemaan kenkärivistöstäni yhdet korkeimmista ja ehkä huterimmista koroista. Turussa kenkiä odottikin jälleen loskalammikot. Onneksi olin normaalitilannetta kaukaa viisaampi, ja olin pakannut mukaan myös nuo ensimmäisenä mainitut ;)


Silmät sattuivat kiinni kuvassa, mutta koska kuvat on otettu melko aikaisin lauantaiaamuna kahden tunnin ajon jälkeen, tämä on kuva voittaa ne muut, joissa koitin siristellä silmiäni auki :)

Nyt harkitsen pikku torkkujen ja gradunkirjoittelun välillä, tämä on sitten vaikea valinta...

This outfit I wore yesterday in Turku, where I was visiting my friends for this weekend. Now I'm just super tired, but I've got to tell you that it'll take a bit more time until you can easily walk in 13cm heels out there. Luckily I had some suspects beforehand and I packed my Acne Pistols with me. Great decision, I must say...

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Tuparit

Eilen käväisin monen muun bloggarin tavoin Star PR:n tupareissa ja Kämpin VIP-illassa. Eilen oli tusinoittain tosiaan tapahtumia tarjolla, mutta olo tuntui niin käsittämättömän laiskalta, etten jaksanut raahautua kuin näihin kahteen, joista jälkimmäisessä viivyinkin melko vähän aikaa vain.

Minä ja Anna-Maria, maksimekko on obviously Se Juttu ;) (Välihuomautus: Miks nää kuvat on ihan mössöä vaikka latasin ne Photobucketin kautta?!)

Olen päässyt täysin maksimekkoahdistuksestani, siitä pienimmästäkin, ja se on täysin vain ja ainoastaan tuon ihanan raidallisen vaatekappaleeni ansiota. Olen entistä varmempi siitä, että se sopii ihan kaiken kanssa. Paitsi nyt ehkä tuon ryhdittömän kameralle tarkoitetun kangaskassin, joka on rytyssä kädessäni. Mutta noin muuten siis. ;)

Tuttuja löytyi tosiaan vaikka millä mitalla... Tässä suoraan lounaalta kekkereihin tullut Stella ja Issues-blogin Jan.


Issuesin toisella osapuolella ja mulla on todellakin epäilyksieni mukaan samanlainen maku tavaroiden suhteen. Siinä missä mulla on vielä Acnen hehkutetut Sensational -housut hankkimatta ja Inkeltä puuttuu Acnen Pistolit, olemme kuitenkin onnistuneet salakavalasti hankkimaan sekä samat laukut (tosin mun on huonommassa kunnossa) että avainkukkarot. Avainkukkarojuttu tuli kyllä aivan yllätyksenä, kun satuttiin avaamaan laukut...

Testailtiin Johannan kanssa vähän aviatoreita. En tiedä tosin, onko tässä nyt sitten vihdoin se aurinkolasimalli, jonka ei sovi mun pallonaamalle sitten laisinkaan :D


Alla vielä Johanna ja Tiina :)


Nyt lähden kohta sivistämään itseäni Helsingin kaupunginteatteriin Kenneth Kvarnströmin uutta tanssiproduktiota vilkaisemaan. Pitänee varmaan pukeutua vähän fiinimmin kuin johonkin farkkushortseihin ja yön yli nukuttuun paitaan... katsotaan, jos saisi jonkun asukuvan napsaistua vielä tänään!

torstai 25. maaliskuuta 2010

light inspis

Ihan ensiksi on pakko kiittää teitä ahkerasta kommentoinnista tuohon edelliseen arvontapostaukseen, ette tiedäkään kuinka tärkeä mulle on tietää, miltä blogi vaikuttaa ulospäin ja millä tavalla se on hyvä/se voisi olla parempi! Kiitos tuhannesti siis :) Itse kun tätä vaan kirjoittelee, ei tule aina miettineeksi, millaisen kokonaisuuden tästä on saanutkaan aikaan...

Tässä pikainen kevätinspiraatio - ylläri ylläri olen todella ihastunut nudeväreihin tänä keväänä jälleen. Oikeastaan todella pelkistetyt asut (kuten Hannelin asu kuvassa vasemmalla) ovat alkaneet kiehtoa mua. Tälle keväälle tarvitsisin ehdottomasti eleettömän LBED:n eli Little Beige Dressin, koska beige/greige/vaaleanruskea sattuu olemaan se mielestäni muodikkain pätkä väriskaalasta tällä hetkellä.
inspiratioo Harkinnassa on siis tuo kuvassa oleva Asoksen hiekanvärinen mekko (toinen oikealta). Vieressä siinä on Acnen mekko, mutta tällä hätää en pysty kyllä paria sataa mekkoon laittamaan. Samalla voisin tilata nuo parit aurinkolasit - isot kissansilmän muotoiset ja kunnon ysäri-ihmeet irroitettavilla aurinkosuojilla. Äidillä oli tällaiset joskus kun olin pieni. Toivottavasti sillä ei enää ole, ainakaan käytössä :D

kuvat: asos.com, facehunter.blogspot.com, hanneli.carousel.no, stylesightings.com

Tell me what to do

Ensimmäistä kertaa koko mun blogin historiassa teillä on varsinainen mahdollisuus vaikuttaa blogin sisältöön :) Koska en ole koskaan suoraan kysynyt, mitä haluaisitte blogissa olevan, mistä aiheista kirjoitettavan ja mitä haluaisitte vähentää tai parantaa, teen sen nyt.

Mitä haluaisitte lukea täältä enemmän/vähemmän, mikä on hyvää ja mikä parannettavaa? Ihan konkreettisia postaustoiveitakin saa esittää, jos nyt jotain löytyy :)
meikit
Kaikkien vastanneiden kesken arvon nämä meikit, jotka saapuvat voittajalle Max Factorin pienessä punaisessa satiiniclutchissa. Tarkempaa tietoa meikeistä: Maybelline Color Sensational huulikiillot värit 415 Coral Blush ja 610 Naked Star, pieni 10ml tuubi Make Up Storen all-time kosteusvoidetta, Max Factorin kynsilakka 549 Red Passion, Maybellinen kynsilakka 56 Coral Rose, Max Factorin pieni kajal 020 Black, Maybellinen Super Stay 24-h sävy 2 Light Beige (mulla on tää kanssa ja tää on ihan huikea peiteväri!), Maybellinen huulipuna 547 Pleasure Me Red, Max Factorin minihuulipuna 804 Hint of Red, Maybellinen ExpertWear poskipuna 53 Sweetheart Rose ja Maybellinen luomiväri 703 Cashmere Brown.

Aikaa vastata on ensi sunnuntain loppuun eli 28.3.2010 klo 23:59 asti, joka tarkoittaa, että maanantaina arvotaan palkinto :)

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Splendid!

jcsplendid

Nonni, katsokaa, mitä hain tullista eilen! True love! Oon ihan mielettömän ihastunut näihin, korko 13,5 cm täyttä puuta. Nyt tarvitaan kesäkelit ja ne leveät lahkeet näiden pariksi... Tarpeeksi Celine/Chanel -viboja, mutta silti enemmän perinteiset sandaalit kuin hollannikkaat. :)

Tilasin kengät siis Solestruck.com:sta, josta joku lukija aikoinaan vinkkasi mulle ihastellessani eräitä toisia Jeffrey Campbellin kenkiä. Samasta osoitteesta saa myös mm. Sam Edelmanin luomuksia. Kengät tietty ovat sen verran hintavia, että tullia tulee jonkun verran, mutta tällä kertaa lisämaksettava oli vain n. 18 euroa. Ei paha näistä kultapaloista!

These beauties were waiting for me at Customs. Originally by Jeffrey Campbell, ordered via Solestruck. They're most gorgeus wooden heels/clogs I've seen so far (well, after Chanel's of course). I'll be living in them this spring. At least as soon as that snow will leave for a longer time than just temporarily for half a day.

Kello Viiden Teelle lähtee...

muistutus

...random number generatorin mukaan kommentti nro 338 eli NanaV, joka jätti tämän kommentin:

NanaV says:
19.03.2010 at 13:53
Puhelin on päällystetty 18 karaatin kullalla. Kuvat teehetkestä saivat kuolan valumaan, nam!


Onnea Nana!! Pääset valitsemasi ystävän kanssa Kämp Cafén Kello Viiden Teelle :)

Toivottavasti sähköpostiosoitteesi on oikea - lähetin siihen mailia äsken. Jos NanaV ei ilmoittaudu perjantaihin klo 23:59 mennessä, pidätän oikeuden arpoa uuden voittajan.

Oikea vastaushan tietty on, että kännykkä on päällystetty 18 karaatin kullalla ;)

tiistai 23. maaliskuuta 2010

jännää

Tänään osallistuin yhteen superkivaan juttuun, nimittäin kahden Kallion lukiolaisen kouluprojektiin, joka on muotoa radiohaastattelu. Oma haastatteluni käsittee muotibloggaamista, vähän mua ja muuta - koko juttu tulee ulos vähän isommassa muotibloggaamista koskevassa paketissa pääsiäisen jälkeen. Olen vähitellen vissiin pääsemässä tästä oman äänen kuulemiskammosta, mutta silti jännittää, josko ääni oli ihan kamalan jännittynyt ja sitä myöten kamala nasaaliääni :D
rytmi
Yllä haastattelijatytöt Miranda ja Laura ja alla minä peruskiirevaatteissani eli armeijatakissa, Indiskan huivissa ja Chanel olalla. Jos teitä kiinnostaa, niin vinkkailen tästä sitten uudelleen lähempänä itse ajankohtaa! :)

Tämän päivän puolella vielä Kello Viiden Tee -arvonnan voittaja, stay in touch...

They haunt me

Vuosi sitten se oli vain idea korvan takana, mutta kuten mulle tyypillistä, ennemmin tai myöhemmin niiden ideoiden taltioimisen jälkeen ollaan tekemisissä pakkomielteen kanssa. Siispä tällä hetkellä tarvitsen ehdottomasti maitokahvin/tryffelin väriset leveälahkeiset housut, joita voin kääriä aavistuksen lahkeista niin, että asun kengät eivät jää yhtään muun asun rinnalla pimentoon.
lahkeet

Kollaasissa parhaat housut ovat ehdottomasti nuo Lotta Volkovan (vasemmalla ylhäällä) tai Miroslava Duman (Volkovan vieressä) housut, mutta vaaleammatkin kävisivät. Kaapissanihan on yhdet H&M:n vanhat chinot, mutta niissä ei ole makuuni tarpeeksi korkea vyötärö. Tässä sitä taas ollaan - olen kehittänyt pakkomielteen leveälahkeiset housut + ohuet nilkkasukat + puupohjaiset sandaalit -yhdistelmästä, joten ei tässä varmaankaan auta muuta kuin lähteä kirpparikierrokselle. Ainakaan omien näköhavaintojeni mukaan en ole huomannut "edes" Zarassa tarpeeksi leveälahkeisia housuja.

I'm truly obsessed to wide-legged trousers. Guess it's about a time for next flea market tour...

kuvat: style.com, vogue.it, hanneli.carousel.no

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Eilisen päivän...

Lähdin sittenkin lauantaina käymään Rumassa. Jostain syystä meikkaan silmät aina tummemmiksi kuin yleensä mennessäni Rumaan. Kameran tajusin jättäneeni kotiin vasta taksissa, joten en sitten jaksanut kääntyä hakemaan sitä enää.
ruma

Tässä siis ainoa kuva siltä illalta, mahtavasti vessan peilin kautta kuvattuna.

Sunnuntaina lähdettiin käymään Jollaksessa, siellä näytin tältä. Ei vissiin ollut yhtään kylmä, kun vedän hartioita noin pahasti korviin :D Alla taas ainoat pari kuvaa sieltä, hovikuvaajaa ei saanut tällä kertaa pakotettua napsimaan enempää.
21032010

21032010-1

farkkupaita, kengät, shortsit, vyö/denim shirt, shoes, shorts, belt 2nd hand, laukku/bag Alexander Wang

Meinasi muuten mennä hermot jälleen eilen illalla, kun sitä raivostuttavaa lunta satoi taas joku 10cm takaisin! Nyt on kuitenkin maaliskuun loppupuoli, 6 viikkoa vappuun. Pistää väkisinkin harkitsemaan poismuuttoa, heti kunhan tutkinto on vaan ulkona. Sää on niin hermoon käyvä juttu, ei ole ketään kenelle purkaa kiukkua tai lähettää valituksiakaan...

Tänään pitäisi hakea yhdet kengät tullista ja muutenkin tehdä kaikkea, mitä olen vaan lykännyt jatkuvasti eteenpäin ja eteenpäin. Kivaa maanantaita, palataan viimeistään huomenna Kello Viiden Tee -arvonnan tuloksen kanssa, jos siis en saa niitä kenkiä haettua taaskaan ;)

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

20-3-2010

Tänään... no tänään ei ole ainakaan lukupäivä, sillä tenttikirjan sivuja sijoitusyhtiöiden verokohtelusta on mennyt ehkä 50 sivua kun piti mennä 200, vaikka tietty aihe on niin kiinnostava, etten malttaisi kirjaa laskea. Tai sitten ei ole. Joka tapauksessa uusi yritys huomenna. Tänään ei myöskään ole kummoinen asupäivä eikä poseerauspäivä. Näytän ekassa kuvassa vähän Heidi Montagilta leikeltynä, vaikka vannon ettei tänään ole myöskään kauneusleikkauspäivä. Eikä Heidi Montagilta näyttäminen ole siis mikään hyvä asia.
20032010

kukkableiseri/floral blazer 2nd hand, t-paita/t-shirt Acne, farkut/jeans H&M, kengät/shoes Acne, laukku/bag Chanel

Olen ihastunut kirppiskukkableiseriini, vaikka se on vähän jotain paidan ja bleiserin välimaastosta, sillä niin kevyettä ja löysää kangasta se on, siinä ei ole ollenkaan bleiserille ominaista jämäkkyyttä. Tässä vielä lähikuva, jag bjuder, vaikka naama näyttää jälleen aivan oudolta. Täytynee tulla siihen lopputulokseen, että tänään on outo päivä. Olen kaiken lisäksi kotona punaviinilasin seurassa enkä fanittamani Villa Nahin keikalla. Tai ehkä tässä vielä sinne kerkeisi... hmm

20032010-1

koru/necklace eBay

Today is a Heidi Montag surgery day or something, just look at my face on the upper picture. I swear I haven't been at doctors' today. Lower one looks equally strange... This is definitely no photo day either. Right now I'd love to be at Villa Nah's gig but no, sitting home with a glass of red wine. I'm such a bore

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Muistakaas!

muistutus

Muistakaa tämä skaba/arvonta! Niille, jotka eivät vielä tiedä, niin käykääs vastaamassa tuon linkitetyn postauksen kommenttilaatikkoon siihen kysymykseen, kuinka monen karaatin kullalla tuo kuvassa näkyvä Nokia Gold 6700 on pinnoitettu, jolloin olette mukana arvonnassa Kämp Cafén ylelliselle teehetkelle ;) Vastata voi vielä huomisen aikana eli 20.3., koska olen näköjään ilmaissut itseäni epäselvästi jälleen kerran :)

HUOM! Arvonnan kohteena ei siis ole kännykkä, vaan Kello Viiden Tee!

Perjantain kunniaksi yks ihan mieletön biisi!


The Cure - The Walk

Hyvää perjantaita, palataan huomenna pidemmillä jutuilla!

torstai 18. maaliskuuta 2010

Tänään

Käytiin tänään Johannan kanssa syömässä Vespassa, sillä neiti sattuu olemaan kaupungissa :) Olen ollut yliopistolla lukemassa koko päivän, ja tuntuu, että päivät vilahtavat ihan liian nopeasti pois alta kirjastolla nököttäessä. Tästä voinee siis lukea, että tentti on tulossa todella pian... nimittäin silloin kun aloittaa lukemaan ajoissa, tuntuu, ettei lukupäivät kulu sitten millään...
vespa1

vespa

Väsynyt lukutoukka pesto-rucola-parmankinkku-parmesaani -pizzansa kera, ilmeisen tyytyväisenä... Pizza oli aivan ihana, sopivan ohutpohjainen ja kaikkea oli sopivassa määrin. Tuollaisesta pizzasta maksaa miellään vähän enemmän :)

vespa2

Kaunis päivällisseurani!

Muistin Ullan blogia lukiessani aiemmin keväällä ihastuneeni Burberry Prorsumin kevätkenkiin. Tai rehellisesti rakastuin koko kevätmallistoon. Kengät vaan sattuvat useimmiten kiilaamaan mielenkiintoisuuslistalla ohi mielettömän hintaisten vaatteiden.
strapshoe

Ulla oli napannut nämä pari kuvaa kevätkengistä blogiinsa ja ajattelin käyttää samoja, sillä löysin tänään eräästä monen tuntemasta liikkeestä jotain varsin samanlaista, tavallaan näiden kahden kenkäparin sekoituksen tapaista.
strapshoe1

Niin, no ne ovat 29,90€ ja H&M. Joku varmasti sanoisi, etteivät nuo käy tyyliini, mutta siihen täytyy todeta vain, että paljon on yhdistelystä kiinni. Jos Burberry Prorsumin tyyliin sopii, niin silloin niiden täytyy sopia ainakin jossain määrin omaanikin ;)

military green

Kyllä, viime viikonloppuna päätin uhmata säitä, jäitä ja lunta repäisemällä 12cm korot jalkaan. Yhdistelemä ylipolvensaappaat+haaremihousut on kutkutellut mua syksyn kokeilusta asti, joten sitä piti päästä testaamaan jälleen, kun kuvittelin auringon armollisesti paljastaneen tarpeeksi asvalttia tepasteluun. Kevättakkikavalkadini rakkain jäsen, Ranskan armeijan vanha aito militarytakki, sai liittyä seuraan. Tältä se sitten näytti (ignoratkaa epäimarteleva poseerausasentoni :D)
arrmy1
takki/jacket 2nd hand (Paris), verkkotoppi/net top H&M, haaremihousut/harem pants Primark, ylipolvensaappaat/OTK boots Topshop, laukku/bag MiuMiu

Kevätauringon ja lumien yhteiskirkkaus pistää ainakin omat silmäni vuotamaan, joten aurinkolasit alkaa olla pakollinen lisä näillä säillä. Eivät ole päässä siis pelkästään cooliuden vuoksi...
arrmy
aurinkolasit/sunglasses Asos

Mutta takaisin todellisuuteen, kenkävalinnan loistavuuden voi typistää toteamukseen "Fail."
Jäiset kadut kyllä johtavat mun pukeutumiskamppailua 6-0, sillä ehdin tepastella jotakuinkin 10 metriä ovelta ja kaaduin saappaillani keskelle autotietä. Kiukulla siis mennään tällä hetkellä, jos silläkään...

I like the harem pants + OTK boots combination. I tried it on for a first time last autumn and it got stuck in my head. Though it's a total no-no right now - almost all the streets are still covered in snow and ice underneath. I walked like 10 metres from my outdoor and fell already. Weather - Aurora, 6-0.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Kaksi uutta

Tässä pari juttua, jotka olen kahminut kaappiini kevättä odottelemaan. Tarvitsin sen Zaran kuparinvärisen silkkipaidan lisäksi vielä toisen samantyylisen - oikeastaan tämä on vielä löysempi linjoiltaan kuin Zaran tapaus. Eikä nyt ihan tarkalleen ole silkkiäkään, mutta lilan sävyinen harmaa viehätti jo värinä niin paljon, että tämä oli hankittava. Hintaa 29,90€ ja ostospaikkana mikäs muu kuin H&M.
paita

Toinen uusi ihastukseni on egyptiläinen koru, jonka tilasin eBaysta. Maksoi $16,50 eli 12,20€. Näitä on muuten jäljellä vielä, täällä samalla myyjällä.
koru

Mun piti kertoa vain näistä kahdesta, mutta suosikkiblogejani selatessa törmäsin Columbinen blogissa kuvaan Mangon kengistä, jotka ovat lähestulkoon juuri sellaiset, kuin tahtoisin itselleni. Yhdet puukengät itseasiassa odottavat mua postissa, mutta ne ovat kyllä aika erilaiset kuin nämä. Eikai kenkiä voi olla liikaa...? ;)
mango1

Onko joku nähnyt tällaisia Suomen Mangoissa?

Something that I've aready bought (H&M shirt 29,90€ and Egyptian necklace $16,50) and something that I crave: wooden clogs from Mango.

Iloinen yllätys

piirustukset

Puertoricolainen Silmar piirsi musta pari sketchiä! Olen ihan mielettömän imarreltu, miten kiva yllätys! :) Haha, housutkin muuten vasemmanpuoleisessa kuvassa laskeutuvat paljon kauniimmin kuin ne oikeasti laskeutuivatkaan... Nyt lähden töihin, mutta esittelen tässä myöhemmin pari juttua, jotka ovat muuttaneet vaatekaappiini :>

Puerto Rican Silmar has drawn two scetches of me! I'm soooo flattered, this was a super cool surprise, thank you Silmar! Even the trousers on the left one look now better than they actually do in the photograph. Thank you again, how sweet of you!

tiistai 16. maaliskuuta 2010

flower trash

Jankun jankun jankun, mutta olisipa jo kevät, niin voisin heittää talvitakin nurkkaan. Mutta takaisin todellisuuteen - tällä hetkellä viime viikonloppuna hankittu kukkableiseri pitää vielä pukea varsinaisen takin alle, jos sitä mielii käyttää. Vähän värikkäämmissä tunnelmissa kuitenkin mennään, sillä nappasin bleiserin seuraksi vaalean t-paidan ja farkkushortsit, jotka ovat myös odotelleet uutta käyttöönottoa talven yli.
kukkiss4
bleiseri/blazer 2nd hand, takki/coat H&M, farkkushortsit/denim shorts 2nd hand, sukkahousut/stockings H&M, reppu/rucksack Zara, kengät/shoes Dr Martens

Ennen kuin ehditte ihmetellä, niin ilmoitan, etten lähtenyt ulos ihan vaan noissa parin denierin sukkahousuissa. Kuten aiemminkin muutamaan otteeseen, sulloin sukkahousujen alle ohuet ihonväriset sukkikset. Kahtien sukkahousujen kanssa jo sitten pärjääkin, ainakin -1°C:ssä vähän aikaa ;)
kukkiss

Olisin voinut yhdistää kukkableiserin huomattavasti konservatiivisemminkin vain mustaan, harmaaseen ja valkoiseen, mutta ajattelin huvikseni vähän leikkiä vaatekaappini sisällöllä. Kruunasin kasarihenkisyyden oranssilla huulipunalla (vielä kasarimpi lienee vain pinkki). Oikeastaan vähän erikoisempi asu tuo hauskaa vaihtelua mun yleensä melko helppoon ja mielestäni jopa suht formaaliin linjaan. Mitä sanotte?
kukkiss3

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Fashionistas wear...

On vain pakko todeta, että kaikenlaista sitä onnistuu mieleensä tenttikirjojen tekstin sijaan painamaan, kun huomaa bongaavansa muotiviikkojen katumuotikuvista tuttuja tavaroita. Suuri osa upeista "heistäkin" kantaa päällään ihan tuttujen liikkeiden tuotteita, etenkin Zaraa, mutta myös Topshopia. Jollain hassulla tavalla piristävää.
fashionistas

Kai olen noihin kaikkiin jotenkin - edes alitajuisesti - kiinnittänyt huomiota, kun ne kerran muistan. Kaikista en todellakaan osaa sanoa miksi muistan näitä, mitä olen niistä aluksi ajatellut ja missä olen ne nähnyt. Muotibloggaamisen myötä olen tosin alkanut selata nettikauppoja, katumuotiblogeja ja -sivustoja aivan eri tavalla kuin aikaisemmin, ja tämä bongailu lienee uusin seuraus vaatefriikahtelun alalla. En siis huolestu vielä.

Harmi vaan, etten tiedä, mistä tuo ensimmäisen kuvan naisen vihreä mokkalaukku on. Se ehkä voisi olla Zarasta, mutta pahoin pelkään, että kyseessä on jokin ihanan ranskalaisen merkin aikaansaannos. Edelleen löytyy kehitettävää siis ;)

kuvat: stylesightings.com, facehunter.blogspot.com

Pikainfo

blogikirpp
Nopsa päivitys tässä välissä: heitin blogikirppikselle vanhan tekonahkatakkini, käykää kurkkaamassa siellä, mikäli on tarve uudelle takille näin keväällä :) päivittelen kirppistä kunhan ehdin! Kirppikselle pääsee kuvaa klikkaamalla tai sivupalkin linkistä!

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Metro

Tämänpäiväinen asuni ei varmasti ole jokaisen mieleen, mutta kuten edellä todettu, olen ihastunut tällä hetkellä myös siihen infamous armykuosiin. Kuosin yhdistelyssä tosin täytyy olla vähän varuillaan, mielestäni paras määrä kuosia on pikkuhippunen jossain selvästi ajanmukaisessa asussa, jolloin se tuo asuun parhaassa tapauksessa pienen, mutta rohkean säväyksen.
metro

laukku/bag Mulberry Mabel, takki/coat H&M, shortsit/shorts eBay+DIY, kengät/shoes Acne, toppi/top COS

Itse - tottakai - valitsin yhdistelmän pääväriksi mustan ja siihen sivuun hieman harmaata. Turvalliseen luottoyhdistelmään on helppo sekoittaa pieni hippunen outoutta, jolloin siitä saa kiinnostavamman. Niinpä toivon kuosin tällä kertaa vievän vähän huomiota pois siitä, että mulla on taas sama takki ja samat kengät päällä ;)

Here's my interpretation of army pattern on an outfit. Like it? This is quite much the biggest amount of this pattern that I'd wear myself. It makes outfits interesting, yes, but you must also be very careful when combining it. The fine line to the unwanted associations is not too far away...

Kukkis

Katselin joku päivä sitten GinaTricotissa kukkajakkua ja sovittelin yllenikin. Arvellen samantyylisiä löytyvän tusinoittain kirpputoreilta jätin jakun odottamaan jotakuta muuta. Eikä se väärin mennyt, eilen ehdin nopeasti vilahtaa Hakaniemen UFFin ja Fidan läpi - jälkimmäisestä löytyi juuri sopivilla kukkakuvioilla varustettu versio.
jakku2
Kukkajakku 6€ Fida 2nd hand/floral blazer 6€ 2nd hand

Kirpparilöydöissä on aina vielä sekin hyvä puoli, että täysin samanlaista tapausta ei tule vastaan. Harmillista taas on se, että kun näkee jollakulla jotain järkyttävän upeaa ja uniikkia, on suuri todennäköisyys, että juttu on hankittu kirpparilta...

Hyvää sunnuntaita! Palaan toivottavasti asun merkeissä vielä myöhemmin tänään :)