keskiviikko 30. joulukuuta 2009

I'm in.

Blogini tulee 4.1. lähtien sijaitsemaan Indiedays-sivustolla, tästä osoitteesta ohjautuu myös uuteen blogiin. Uuden blogin osoite tosin tulee olemaan http://auroranhenkarit.indiedays.com, joka on kieltämättä vähän loogisempi kuin nykyinen.

En itse koe muutoksen olevan kovinkaan suuri, vaikka sivustolla blogini ympärille tulee jokunen mainos - luenhan huomattavaa määrää ruotsalaisia blogeja ja melkein poikkeuksetta kaikissa niissä on myös mainoksia. Tämä tietenkin kuulostaa aivan samalta politiikko-jaada-jaada-as-if-ja-niin-varmaan selittelyltä kuin kaikkien puheitaan ammatikseen pyörtävien juttelut, mutta sisältö ei muutu. Sen sijaan siirron kautta voi saada sellaisia mahdollisuuksia, joita yksittäisenä bloggaajana olisi hankala saada. Jutusta voi sitä paitsi irtisanoutua, mikäli siirto alkaa vaikuttaa blogiin ei-toivotulla tavalla.

Mainosten vastapainoksi minä saan pienen korvauksen blogin pitämisestä ja se tulee opiskelijan arkeen todella tarpeeseen. Toivottavasti tästä ei synny sen enempää hälinää, sillä itse koen siirron melko tavanomaisena asiana. Ruotsalaisten suursuosikkienikin blogit siirtyvät paikasta toiseen harva se vuosi ja silti meno jatkuu aivan samanlaisena, vaikka ulkoasu vaihtuukin. Joten sama vanha Aurora bloggaa samanlaisia tylsiä juttujaan uudella sivupohjalla. ;)

Mikäli uudistuksen kulkua tahtoo etunenässä seurata, niin kannattaa liittyä Indiedaysin Facebook-ryhmään tai seurata sitä Twitterissä.

My blog will be moving on 4.1. to a new site named Indiedays.com. More info when the D-day gets closer...

13 kommenttia:

  1. Sulla on niin kiva blogi, että ansaitset siitä mielestäni myös pienen korvauksen :) Itselleni on aivan se ja sama, mitä kautta luen blogia ja en yleensä edes huomaa mainoksia, paitsi sellaiset ärsyttää, jossa lävähtää joku ruutu keskelle näyttöä :D

    Toivottavasti kommentointi onnistuu vielä anonyymisti :)

    VastaaPoista
  2. anonyymi: Kiitos kiltti :) Kuvailemasi kaltaisia mainoksia ei pitäisi palveluun tulla lainkaan, mäkin inhoan niitä yli kaiken. Anonyymina kommentoiminen onnistuu edelleen ihan samalla tavalla :)

    VastaaPoista
  3. Sä niin ansaitset ton !! <3 Oot aivan huippu tyyppi :)

    Ja hyvää uutta vuotta !

    Manna

    VastaaPoista
  4. mä en koskaan oikein ole tajunnut mikä suomalaisia blogilukijoita/blogin pitäjiä niin häiritsee mainoksissa.... Ei ruotsissa koskaan tarvitse sen enempää selitellä lukijoille että miksi blogi muutttaa jollekin toiselle sivustolle! Joten onnea ja todella kiva juttu!!! :)) (toivottavasti nyt tajusit mun ihme sekoilu kommentin):DD

    VastaaPoista
  5. Minunkin mielestäni ansaitsen korvauksen blogistasi, mutta olen todella perrynyt että lähdit tuohon mukaan :(

    Blogisi on pitkään ollut lempparini, ja tykkään siitä, että olet erilainen kuin muut blogit. Blogisi todennäköisesti ei tule varmaan niin hirveästi muuttumaan, mutta minusta on ikävää, että sinut niputetaan samoihin kansiin monien muiden blogien kanssa.

    Olisipa se Olivia tai vaikka joku Deko tajunnut napata sut verkkosivuilleen ennen tuota Indie(hohohh, nimi on ainakin ironinen kun katsoo ketä yhteisöön kuuluu)daysia. :( Vähän tulee siitä mieleen sellainen liikaa yrittävä tyylitaivaan kaltainen, noh, tökerö viritelmä.

    Mutta onnea kuitenkin, toivottavasti yhteistyö sujuu mukavasti :)

    VastaaPoista
  6. Hieno juttu :) Eikä mainokset ainakaan minua haittaa, tosiaankin jos ei ole mitään pop-up-juttuja.

    VastaaPoista
  7. En ymmärrä, miksi jotkut tekee niin suuren numeron tosta mainoksellisuudesta/mainoksettomuudesta, ihan reiluahan on saada pientä korvausta siitä vaivasta mitä itsekin näet blogisi eteen, kunhan mainokset eivät siis ole mitään pierunkirjavia "Hyllyvä hilavitkutin-vibraattori modernin naisen tarpeisiin" -tyylisiä, ja en itse edes ole ikinä törmännyt sellaisiin eli ei niitä varmaan ole olemassakaan kuin kuumepainajaisissa. Okei, toi äsköinen oli ehkä pitkin lause ikinä...

    Tykkäilen sun blogista ja tyylistä tosi paljon, tää on aivan ihana blogi! (:

    VastaaPoista
  8. Alkaa bloggailussa olla missikisamainen meininki. Olisit pysynyt erossa tuosta uudesta mestasta koska Indiedays näyttää ja kuulostaa tökerölle. Yksin olisit voinut saavuttaa jotain ihan muuta.

    VastaaPoista
  9. Ja itse kullakin on aina mahdollisuus siirtyä Firefoxin tai jonkin muun kunnollisen selaimen käyttäjäksi ja blokata mainokset poies. Eivät häiritse.

    VastaaPoista
  10. "Hyllyvä hilavitkutin-vibraattori modernin naisen tarpeisiin"

    Hajosin!:D

    VastaaPoista
  11. Lycka till uuteen blogiin! Kiva että bloggaaminen kannattaa :)

    VastaaPoista
  12. Onneks olkoon Aurora, oot kyl ihan ykkösvalinta tohon hommaan!

    VastaaPoista
  13. joooo täytyyy sanoa että noista indiedays blogeista tykkään eniten sun blogista, laadukas ja sulla on tosi jees henk koht tyyli.. näin.

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.