perjantai 6. marraskuuta 2009

Selected-ilta

Nyt tulee ihan kamalasti näitä samantyylisiä postauksia, mutta minkäs teet, kun kaikki tapahtumat kasautuvat aina samoille päiville. Oltiin tosiaan Jennin kanssa käymässä vielä showroomkierroksen jälkeen Selectedillä Shopping Nightissa. Mulla oli siellä päällä tällaista (tyylikkäästi peilin kautta ja ulkotakki päällä), mutta pointtina on tuo ylipolvensaappaat+mekko+mustavalkoinen neule -yhdistelmä.

Huulilla on kirkkaanpunaista huulipunaa, mitä nyt noista kuvaajan kasvoista selvää saa :)

Selectedillä oli muutamia aika kiinnostavia juttuja, jotka ovat tässä esiteltyinä.

Rakastuin tuohon kelsiturkkiin! Se olisi ollut juuri sopivan pituinen ja värinen - mutta hinta. Kaikella kunnioituksella, itse en ehkä uskaltaisi laittaa 560 euroa Selectedin kelsiturkkiin, kun en ole täysin varma ko. merkin laadusta. Tuo kelsin viereisessä kuvassa oleva kiiltäväpintainen jakku olisi ollut kylläkin tarpeen eilen!

Yksin mun ei siis tarvinnut illallakaan seikkailla, sillä saavuin paikan päälle Jennin kanssa ja bongasimme sieltä Annin sekä Muodin Huipulle -sarjastakin tutun Achilleksen.

Kaiken kaikkiaan huippu ilta, vaikka päivän jälkeen väsytti niin, että meinasin nukahtaa heti saavuttuani kotiin :) En ostanut Selectediltä mitään, koska ainoan täydellisen ihanuuden hinta ei niin millään tavalla matchannut lompakkoni kanssa. Löysin sen sijaan UFFin 2 euron päiviltä pari juttua, yritän ehtiä esitellä ne tänään - ja illalla sitten kuvia MTV EMA Viewing Partyista!

7 kommenttia:

  1. Beautiful outfit and nice stuff!

    VastaaPoista
  2. Niittilaukkua olen minäkin himoinnut!

    VastaaPoista
  3. Osaatko sanoa onko tuo niittilaukku nahkaa? Ihana!

    VastaaPoista
  4. Paljonko toi niittilaukku maksaa? :)

    VastaaPoista
  5. Sulla on niin ihana tyylitaju ja yleinen esteettinen silmä kauniille asioille! En tiedä, miksi mulle tulee aina mieleen, että oot kuin Johannan nuorempi versio, teidän blogit ovat mun ehdottomia lemppareita :)
    (http://johannanuusi.blogspot.com/)

    Oli vaan pakko kerrankin tulla kehumaan, kun kerran aihetta kehuille on! :) Hyvää talven odottelua ja varo influenssaa! ;)

    VastaaPoista
  6. Selected on ihana merkki, kiva niittilaukku varsinkin :)

    VastaaPoista
  7. Mistä nuo kengät on ostettu? anteeksi laiskuuteni etten jaksa selata postauksia.

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.