tiistai 24. maaliskuuta 2009

Henkareiden perusvaatteet part 1.

Koska tunnun vähän jämähtävän aina samaan päivän asu-kauppastalkkaus-iwant -kolminaisuuteen, teen nyt enemmänkin vaatekaapissani jo olevaan sisältöön suuntautuvan postauksen kuin sellaisen, jossa taas vain kerron, millä haluaisin sitä täydentää. Joskin tämän jutun kakkososassa päästään taas siihen, mitä ostaisin, jos olisi jokunen satanen liikaa... Ajattelin esitellä teille mun kevätlookin perusosat. Näistä moni on toki jo nähty täällä kerran tai useammankin (nehän ovat perusosia!) - eikä listauksessa sinänsä ole mitään uutta, mutta tän voi ottaa yhtä hyvin sellaisena kevään must have -listana. 

Keväisemmän outfitin kokoamiseen tarvitaan villakangastakin tai vastaavan sijaan tietenkin bleiseri (1.)! Viime keväänä puin lähes päivittäin päälleni mustan bleiserin, mutta tänä keväänä sen kanssa vuorottelee ainakin beige bleiseri, uusi ihastukseni. Istuvastakin bleiseristä saa rennomman käärimällä vähän hihoja. Oversize ei ole väärin!

Nudevärit tai puuterivärit (2.) ovat myös kesäinen juttu. Ohut vaalea toppi yhdistettynä bleiseriin ja kasaan valittuja rannekoruja näyttää vähällä vaivalla hyvältä. Viime vuosien suosikille, (teko)nahkatakille, yksi parhaiten sopivista kumppaneista on mielestäni raitapaita (3.). Raitapaita kuuluu kevääseen merellisen vibansa vuoksi - purjehtijatyyli tulee joka kevät, halusi sitä tai ei - ja nahkatakin rockhenkisyys luo sille kivan kontrastin. Nahkatakeista mokkainen on se kuumin versio nyt.

Mustasta väristä en tietenkään pääse irti keväälläkään, onhan kyse ihmisestä, jota pelottaa mennä kauppaan, jossa suurin osa vaatteista on värillisiä. Zarasta ostetut sandaalit (4.) ovat ykköskengät, kunhan ne voi vaan säiden puolesta vetää jalkaan. Mikä tärkeintä, ne ovat mokkaa! 
5. Printti-t-paidat ovat helppoja yhdistettäviä sekä nahkatakkiin että bleiseriin. Printillisellä t-paidalla on myös helppo saada vähän ilmettä asuun, jota farkut-paita-bleiseri -asussa ei muuten olisi. Printin olisi toki hyvä olla trendikäs, sillä Duudsonit-paidalla saatu ilme ei ehkä ole se, jota tässä tavoitellaan. Tykkään t-paidoistani vähän löysinä, siksi esimerkiksi tuo musta on ostettu miestenosastolta.

6. Nämä eivät varmasti ole kaikkien mieleen, mutta haaremihousut ja vielä uudempi ihmetyksenaihe pyöräilyshortsit ovat tämän kesän juttuja. Haaremihousut ovat myös helposti yhdistettävissä sekä bleiseriin että nahkatakkiin, yläosaksi kelpaa esimerkiksi harmaa toppi ja jalkaan sandaalit. Pyöräilyshortseista taas pitikin näyttää teille ainakin yksi asu, testiasu nimittäin ;) Niitit (7.) nyt ovat olleet pinnalla jo pitkään, viime keväästä viime syksyn läpi tänne. Eniten itseäni houkuttaisi näin keväällä niiteillä koristellut farkkushortsit, sellaiset vaaleat repaleiset ja isoilla niiteillä tuunatut.

Huomenna tulee kakkososa, mutta mielipiteitä saa kertoa! Näyttääkö teidänkin kevätgarderobinne samalta?

30 kommenttia:

  1. Nudesävyjen, mustan bleiseri ja haaremihousujen osalta näyttää samalta :) Kyllähän toi nahkatakkikin löytyy, mutta haluaisin vähän kivemman mallisen sellaisen... :F Enemmän motskarihenkisen. Kesäkengät pitäisi hankkia ja jos jossain tulee edullisena vastaan vaalea bleiseri, niin voin siihen tarttua :D

    VastaaPoista
  2. Loistopostaus, mullakin oli ideana tälläista pakertaa :)
    Kevätgarderobiin kuuluu tästä listasta ainakin bleiseri ja mc-nahkarotsi. "Löysät" housut (=ei haaremit) ovat vielä ostoslistalla.

    VastaaPoista
  3. Loistopostaus todellakin.
    Oon valehtelematta etsinyt kunnollista bleiseriä sitten 2006, jolloin edellinen kirpparilöytö oli pakko jättää naulakkoon: en voinut enää kiistää, etteikö siinä olisi ollut n. 10 cm liian lyhyet hihat :D Huoh. Löytyisi jo!

    VastaaPoista
  4. Jees, jälleen kerran nams! Vähän samaan suuntaan oon omaa kevät/kesävaatetustani kaavaillut.

    VastaaPoista
  5. Joo nää on just loistavia!!
    KEEP ON GOING
    Oot paras

    VastaaPoista
  6. Miten ajattelit käyttää noita pyöräilyhousuja? Mulle tulee niistä lähinnä mieleen lapsuuden kesien makkarankuoret joita käytettiin ison t-paidan kanssa.

    Entä mitä ajattelit yhdistää haaremihousuihin? vaativat varmaan tiukemman yläosan ettei mene liian "rennoksi" hipiksi.

    VastaaPoista
  7. hei mistä noi pastellisävyiset paidat on?menikö multa vaan ohi..kivan näkösiä :>

    ~Hanna

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus :) täydellisiä kevätvaatteita :)

    VastaaPoista
  9. Nahkatakki, bleiseri, printtipaidat ja korkeat korot kuuluvat myös minun tulevaan kesääni. ;) Pyöräilyshortsit tuovat mieleen lapsuuden ja pelkkä ajatus saa kylmät väreet aikaan. =D Jaiks..

    VastaaPoista
  10. Tää postaus oli mahtavan upea ja vielä todella kauniisti toteutettu :)
    Meikäläisen kaapissa kevättä odottelee iiiso bleiseri ja nudesävyt, ja noita Zaran kenkiä kuolasin kaupassa ihan villinä :)

    VastaaPoista
  11. Rakastuin blogiisi, pakko liittyä heti lukijaksi! :)

    VastaaPoista
  12. aivan loistava postaus!:) minäki kysyn et mistä noi pastellipaidat on?

    VastaaPoista
  13. Mulla eroaa aikalailla, mutta kyllä sun kevätjuttus näyttää oikein kivoilta ja sunnäköisiltä :)
    Itse odotan että saan chinot ja valkoiset perustennarit jalkaan :)

    VastaaPoista
  14. nudensävyjä, bleisereitä, haaremihousut,vähän nahkaa ja niittejä, thank you! Odotan innolla mihin yhdistät nuo pyöräilyshortsit! Voi olla aika makeet:)

    VastaaPoista
  15. Mustaa bleiseriä himoitsen, ja nahkatakki ja raidat ovat myös ehdottomasti messissä. Uusi nahkis olisi kiva, muttei ehkä pakollinen.

    En toistaiseksi usko että mitään kesää on edes tulossa, kunnes toisin todistetaan. Voi hyvinkin olla että saa taas hengailla nahkatakki päällä läpi suven :)

    VastaaPoista
  16. Mä en ainakaan juutu pelkästään mustaan ja nudeen vaan olen hankkinut kaiken näköistä värikästä; ja yhdistän ne noihin basic väreihin. Kyllähän pitää jotenkin erottua! ;)

    VastaaPoista
  17. Minäkin olen hurahtanut boyfriend-bleisereihin! Ostin yhden Tukholman Zarasta ja lisää pitäisi saada. Niin käteviä ja huolettomia. Täydellisiä melkein mihin tahansa yhdistettyinä. Oma idikseni on yhdistää väljä bleiseri ohueeseen sifonki-/silkkitoppiin ja tiukkoihin farkkuin. So fashion! Tulisipa Selected/Femmelle bleisereitä! :D

    VastaaPoista
  18. näyttäää sitten/Jos saan sen siihen kuntoon ennen kunnon kevään alkua=D tai kesän ...

    VastaaPoista
  19. Hyvä postaus! Yritän epätoivolla löytää myös mustaa hyvin istuvaa bleiseriä ja puuterisävyisiä paitoja :)

    VastaaPoista
  20. Mun on pakko nähdä kyllä joku asu, jossa on pyöräilyshortsit, koska en suostu uskomaan, että ne voivat näyttää KENENKÄÄN päällä hyviltä! :D

    Mutta pari bleiseriä kyllä piristäisi omaa vaatekaappia...

    VastaaPoista
  21. Aikalailla samalta näyttää :) Mulle kuuluu vaan vielä noiden lisäks gladiaattorit <3

    VastaaPoista
  22. tosi ihana postaus! Aikalailla samalta näyttää/tulee näyttämään minunkin kevääni vaatteiden osalta
    :--D

    VastaaPoista
  23. Nahkatakki pehmoista nahkaa, valkoiset t-paidat pitkä-ja lyhythihaisena ja Acnen harmaat neuletakit. Ketjuja ja muita isoja kaulakoruja. Siinähän se varmaan pääpiirteittäin :D Bleiserit on kyllä sellanen kestosuosikki kanssa että niitä mä pidän oli ne just sillon pinnalla tai ei.

    VastaaPoista
  24. Listaamistasi vaatteista omaan kevät/kesäsuunnitelmiin kuuluvat ehdottomasti bleiserit, nudevärit, haaremihousut ja niitit!!:D Tosi kiva postaus. :)

    VastaaPoista
  25. Heh, raitapaita tuli hankittua just. On mulla tommone nahkatakkikin. Niin ja aattelin tehdä mustat haaremihousut... Ja pari erimallista jakkuakin on. Oui!
    Onneks osa on vuosien saatossa mukaan lähteneitä kirppisvaatteita. Uudet aurinkolasit teetin just vanhoista prilleistä! Ja se mun iki-ihana farkkutakkikin pääsee jo kohta käyttöön, puhumattakaan vaaleasta trenssistä... Tulispa jo lämmin!

    VastaaPoista
  26. Hyvtä valinnat ja sairaan hyvin visuaalisesti toteutettu!

    juliet xxx

    VastaaPoista
  27. maria: Tartu pois! Mä ajattelin metsästää vielä vaalean oversize-bleiserin kaappiini :)

    milla: Kiitti! Tän tekeminen oli hauskaa - sai vähän itsekin parempaa käsitystä vaatekaapin sisällöstä...

    annalie: Joovai? En tiennyt, et tällainen on niin kiva idea :) Hah, no joo, ehkä tosiaan olet uuden bleiserin tarpeessa :D

    ladyam: Arvelinkin et olisit samoilla linjoilla :)

    anonyymi: No huh, kiitos :D

    anonyymi: Ison t-paidan kanssa ajattelin niitä käyttää :D Haaremihousut oon yhdistänyt tähän mennessä toppeihin ja lyhyeen neuletakkiin ja toisaalta collegepaitaan, ei ole liian hippiä :)

    hanna ja sofia: Ne on... Acnen, H&M:n ja Stella McCartneyn. En tainnut mainita tosiaan :)

    sofi: Kiitos!! :)

    ragdoll: Vakuutan, että ajatukseen tottuu ;)

    winda: Kiitos! Ne on ihan superihanat kengät, vitsit kun vaan pääsis jo käyttämäänkin...

    ixdu: Oi kiitos! Ihana että miellyttää :>

    inka: Tuossa ylempänä luettelin^^:) Kiitos!

    nami: Mulla meni chinoihin pinna viime kesänä, saa nähdä eksyykö ne enää ollenkaan jalkaan :) Valkoiset perustennarit (Ked'sit?) niihin yhdistettynä näyttää varmaan hyvältä!

    runway: Kiitos, oot yksi harvoista, jotka uskoo pyöräilyshortseihin ;)

    patentti: Oi ei, ei saa masentaa :D Kyllä se sieltä vielä tulee, mä vaikka väkisin pakotan sen tulemaan ballerinat jalassani ;)

    sophia: Mä kyllä haaveilen myös keltaisesta huivista... En vaan osaa oikein muuten käyttää värejä, itseni kehittämisen paikka vissiin :>

    aline: Tosiaan, meinasin taas jo unohtaa koko Selectedin :) Pitää käydä katsomassa, toistaiseksi mulla on vain yksi boyfriendjakku, tummanharmaa...

    anonyymi: Noh, tänään oli taas pakkasta, että tässä on vissiin aikaa vielä ;)

    janina: H&M:llä oli ainakin tosi paljon puuteri/pastellisävyjä, kun viimeksi siellä kävin! :)

    linda sofia: Kiva!! :)

    inka: Höh, täytyy yrittää vakuuttaa teidät niistä, kunhan nyt ehdin tässä bloggaamaan :>

    anonyymi: Niin mullekin! :)

    anni b: Kivaa! Mä odottelen niin jo kesää... :)

    nola: Mulle vasta aukeni viime kevään boyfriend-bleiseritrendin kautta, että bleiserit on todella käyttökelpoisia kaikin puolin. En tiedä missä pimennossa elin ennen sitä...

    -L-: Kiitos! Entäs noi pyöräilyhousut? ;D

    ee: Vitsit unohdin farkkutakin... noooh, mukana sekin pysyy. Teet haaremihousut itse? Vitsit kun olisin itsekin noin kätevä käsistäni! :)

    juliet: Oi kiitos! Meni hitusen enemmän aikaakin kuin normaalisti :)

    VastaaPoista
  28. Hei noista bleisereistä, onko tollanen siis oman kokoinen mutta tuommoinen pitkä malli, vai onko se isompaa kokoa?

    VastaaPoista
  29. Haaremihousut ja nahkatakki olis ihanat... :) Postaus on tosi kiva, lisää tällasia!

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.