maanantai 9. helmikuuta 2009

Jeg er broke

Kävin tänään vähän pyörimässä kaupungilla täällä vanhempieni luona. Lähinnä kävin kaikki tietämäni kirpparit läpi, eli Ekotorin, Pelastusarmeijan kirpparin ja Fidan. Lisäksi lähellä Ratakatua lähellä olisi ollut vielä yksi kirppari, mutta en jaksanut sinne lähteä. Fidassa ei tällä kertaa ollut mitään ihmeellistä -paitsi tekoturkkeja ja turkishattuja - ja Pelastusarmeijan kirppari oli aivan järkyttävän kallis. Siellä olisi majaillut ihana glitterneule, mutta hinta oli järkyttävät 12e. Ekotorilla vaatteiden hinnat lasketaan kiloissa (4e/kg), se passaa enemmän kuin hyvin. Valitettavasti tarjonta oli vähän suppea... Näistä puheistani on oikeastaan jo helppo arvata, missä kaupungissa olen tällä hetkellä :D

Kävin myös GinaTricotissa, jossa alerekistä löysin tällaisen takin (keskimmäinen kuva). Ihastukseni tuohon Stockholm Streetstylen kuvaan on enemmän kuin suurta. Valitettavasti takki oli kooltaan liian suuri (ja siitä puuttui 3 nappia), joten nuukailin enkä ostanut sitä. Tuntuu naurettavalta näin jälkeenpäin, koska olen kuitenkin ompelukoneen äärellä täällä ja olisin voinut kaventaa sen 7,90e:n takin...

Söpö mokkahame H&M:stä. Näyttäisi kuvan hintalapun mukaan maksavan 34,90e. Taidan itse panostaa tänä keväänä mokkanahkatakkiin. Mokkakorkkaritkaan eivät tosin olisi väärin.

Tässä kuitenkin ostoksia, joista kallein juttu oli noi niitit, ajattelin matkia Modefeberin Carolinea ;) 

Raitapaita on H&M:stä, ajattelin yhdistää sen chinoihin ja mun tulevaan mokkanahkatakkiin... Toi toinen jakku on kirpparilta, saa nähdä kuinka sen käy, kun yritän huomenna kaventaa sitä. Se passaa vaan niin kivasti mustiin farkkuihin!

10 kommenttia:

  1. hey, mistä sait niittejä? Mullakin on pari diy-proggista meneillään, mutta en ole jaksanut tilata niitä vielä ulkomailta.

    VastaaPoista
  2. mmmullakin toi ginan leojakku! :--) jännään mitä meinaat sille tehd, vois ehkä vähä soveltaa itellekki sitte ;--) ja hei, täällä noita tikkitakkeja pitkä rivi! kattelin tänään just.

    VastaaPoista
  3. Niittejä on vaikka miten paljon eBayssä ja nettisivuilla http://studsandspikes.com/on hyvät valikoimat, mutta jossei netistä halua/pysty shoppailemaan niin sitten en voi auttaa... ü

    Olisin itsekin halukas tietämään mistä ostit niitit? (:


    _Danika

    VastaaPoista
  4. Vaikuttaa lupaavalta, mutta mitä noista tulee, sitä en kyllä tiedä! Toi mokkahame on söpö :)

    VastaaPoista
  5. OI oi, en malta odottaa sun jakun muodonmuutosta, olen miettinyt vähän samaa ajatusta! Muista siis jakaa kaikki tieto.
    Oletko laittanut ennen niittejä (en jaksa selaa postauksia)? Mä kokeilin joskus, mutta kangas oli hiukan liian ohut kannattelemman niitä niittejä, ja lörpähti pahasti, oliskohan tukikangas auttanut...
    Se siitä jaarittelusta! Kloorasin muuten nyt farkkuhameen, käy kurkkaamassa, ihan jees siitä tuli. Ja jaa mielipiteesi samalla sen mahdollisesta jatkokäsittelystä ;)

    VastaaPoista
  6. Hyviä ostoksia sulla taas:) Inhottavaa katella tollasia hyviä löytöjä ku ite yrittää säästää tulevaa matkaa varten :D

    VastaaPoista
  7. Heipä hei! Täällä minä joka tunnustin sulle Nollassa lukevani sun blogia :)

    VastaaPoista
  8. ihania vaatteitaa! :) toi jakku on kivoin <3

    VastaaPoista
  9. nain ton nahka hameen lontoossa,siis mokka. ja ihanat mustat housut missa nyorit sivulla, oli kivat..no money. huomenna suomeen ja parin viikon paasta takas kullan kainaloon tanne takas, ja hopefully some work ;)

    VastaaPoista
  10. styledrop: Osan ostin ompeluliikkeestä ja toisen puoliskon sellaisesta paitaliikkeestä, jossa painatetaan paitoja. Siellä oli noita pyramidi-versioita!

    lina: Hahaa, tuhosin sen niitittämällä sen, kohta näät :D

    danika: Ostin ne tosiaan sellaisesta painopaita-liikkeestä, niillä oli noita vissiin niittivöiden takia :)

    katja: Se on söpö, en vaan ostanut sitä. Tiedä mikä sisäinen shoppauslakko muhun on iskenyt? :P

    joy: En ole laittanut, mutta just sen mahdollisen roikkumisen takia laitoin niitä vähän harvempaan, ks. ylempi postaus :)

    erikas: Mäkin haluan matkalle! Ei noissa mitään erikoista ole, raitapaita on ihan kiva :)

    aino: Moikka! Anteeksi töykeyteni siellä Nollassa... :/ meen aina ihan jäähän, jos joku sanoo tietävänsä mut tätä kautta. Kiva kun tulit sanomaan! :)

    linda sofia: Kiitos!! :)

    nita-karoliina: Huh, pääsisinpä mäkin Lontooseen töihin, ei tarvis muuttoa kahta kertaa miettiä! Mulla on kanssa vähän se tilanne, et no money :P

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.