torstai 27. marraskuuta 2008

Haaste: 5 toivettani

Sain jo jokunen aika sitten Rubiolta haasteen esitellä viisi itsekästä ja ultimaalista toivetta ja nyt vasta pääsin toteuttamaan sen. Oikeastaan mun pitäisi tälläkin hetkellä naputella tässä koneella erääseen Word-tiedostoon tekstiä sormet sauhuten, mutta annoin itselleni nyt luvan löysäillä hetken. Joten, tässä ovat mun toiveet, jotka eivät ehkä kaikki ole saavutettavissa, mutta tylsää olisi elämä ikuisena realistinakin.

1. Asuminen
Asuisin mieluiten ullakkoasunnossa Ranskassa ja lukisin kirjoja aamuisen café au laitini ja croissanttini kanssa. Pääasiassa filosofiaa ja historiaa, ehkä vähän venäläisiä klassikoita (venäjäksi tietty, koska puhuisin sitä sujuvasti nykyisen mongerruksen sijaan). Mun koululta ei jää aikaa muun kuin tenttikirjallisuuden lukemiseen nykyisin: on todella vaikea tarttua edes hyvään kirjaan, kun on tuijottanut painotekstiä jo 8 tuntia. As if mä oikeasti jaksaisin lukea 8 tuntia ;)

Toinen vaihtoehto olisi asua New Yorkissa Manhattanilla (Carrien osoitteessa!), joten voisin haaveissani ottaa kakkosasunnon sinne. Oh love.

Kolmanneksi haluaisin mökin vaikka Turun saaristoon, sillä Suomi-ikävä iskisi jossain vaiheessa kuitenkin. Saaristomökillä voisi rauhoittua suomalaisen maiseman, salmiakin ja suklaan kanssa. Tosin sisämaassa syntyneenä en oikein voi vieläkään sulattaa suolaista merivettä, mutta ehkä siihen tottuisi.

2. Onnellisuus

Vaikka olen melkoinen materialisti silloin tällöin - pidän muotiblogia! - niin elämässäni on tärkeää terveys ja rakkaus. Haluaisin nauttia loppuelämäni terveestä ruumiista ja minulle rakkaista ihmisistä. Kaikki onni kun ei varmaankaan ole kiinni rahasta, oon kuullut sellaista.

3. Työ

Olen joskus jopa kunnianhimoinen, joten joku haastava, oman alan työ on tavoitteissani. Alahan ei oikeastaan liity millään tavalla muotiin, vaan enemmän jakkupukuihin, stressiin ja pitkiin työpäiviin, mutta se kuulostaa ainakin vielä korviini haastavalta ja mielenkiintoiselta. Saa nähdä, miltä muotifriikistä sitten oikeasti tuntuu, kun joutuu joka aamu kiskaisemaan jakku-univormun niskaan... Just tuollaisissa palavereissa juoksisin ja miettisin, mihin kohtaan sopimuksessa oleva pilkku laitetaan, miten innostavaa.

4. Purjevene mullekin!

Rubio listasi yhdeksi toiveekseen ison valkoisen purjeveneen. Sellainen on munkin toiveissani, sijoittaisin sen saaristohuvilalleni... Ja purjehtisin valkoinen neule päällä, suuret aurinkolasit silmillä. Tai ottaisin aurinkoa kannella.

5. Laukkuja

Koska tämä on muotiblogi, listataan nyt vielä toiveeksi nämä laukut, jotka valvottavat mua öisin. Etenkin B:n Giant Citystä olen nähnyt lähiaikoina unta, jossa saan sen joululahjaksi - mikä pettymys herätessä! YSL:n Musesta taisi joskus olla vastaavat unet, mutta nykyisin GC on vienyt sen paikan mun unelmissa. Ainakin kaksi olen vakaasti päättänyt tämän elämän aikana hankkia. Tsekkasin muuten juuri Bayswaterin hinnan punnan kurssia vasten: nettikaupassa hinta on alle 600e! Vanhat Miuskani tarvitsevat uutta leikkikaveria, joten here I come, London! ;)

Haasteen saa napata itselleen kuka haluaa! Kiitos vielä, Rubio :)

kuvat: apartmenttherapy.com, travel.nytimes.com, iveynetwork.ca, bagbliss.com, worldofstock.com, dongo.org, freewebs.com

7 kommenttia:

  1. Oikeesti mikään ei oo ärsyttävämpää kuin herätä kesken jonkun unen ja tajuta, ettei se ollutkaan totta! Aina voi toivoa, että kyseessä oli enneuni :DD

    VastaaPoista
  2. mitä alaa olet opiskelemassa? Itsekin nimittäin omaa alaa juuri etsiskelemässä ja kaikki kiinnostaa :D

    VastaaPoista
  3. jossain postauksessa mainitsit että poikaystäväsi oli ostanut beamista (?) Hopen neuleen, niin onko tietoa että saako sieltä myös naisille Hopea? Ne kun on niin törkeän ihania mutta en haluaisi netistä alkaa tilailemaan:/

    VastaaPoista
  4. annab: No niin on! Toivotaan, et kyse on enneunesta :D

    aimii: opiskelen oikeustiedettä yliopistossa, suosittelen, jos tykkää lukea paljon kaikkea tylsää... No ei vaan ;)

    peppi: Hän osti sen Helsinki10:stä. Muistaakseeni siellä on jotain Hopea naisillekkin, mut en mene vannomaan :)

    IMay: no kai sitä kannattaa terve olla? :)

    VastaaPoista
  5. Kiitti vastauksesta :) oikeustiede on kyllä ollut listan kärkipäässä mut pelottaa vaan et en pääse kouluun sisään :/ kävit sä ennen pääsykokeita valmennuskurssin? Mitenhän yleistä on et valmennuskurssin käynyt ja paljon aikaa lukemiseen käyttänyt ei pääse sisään?

    VastaaPoista
  6. aimii: Oleppa hyvä :) Joo, kävin valmennuskurssin - ja suosittelen ainejärjestöjen (Lex, Pykälä...) valmennuskursseja, sellaisella itse olin ja suurin osa mun vuosikurssia taisi olla myös Lexin kurssilla. Jostain luin, että 99% sisäänpäässeistä on käynyt valmennuskurssin. Luulen, että jos lukee kirjat esim. 7 kertaa ja käy kurssin, on aivan surkeaa tuuria ettei pääsisi sisään! Voin jutella tästä enemmänkin, jos haluat (ja niin pitkälle kuin mun tieto riittää), mut kannattaa laittaa sitten mailia :)

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.