tiistai 19. elokuuta 2008

En osaa

...kävellä korkkareilla. Se muistui mieleen tänään, kun yritin lähteä näistä toisella asulla keskustaan. That's sad, kävelin noilla mustilla versioilla korttelin ympäri ja konkkasin polvet epäviehättävästi koukussa takaisin kotiovesta. Just sillä tavalla kuin jotkut epätoivoiset taiteilevat keskustassa. Mieluummin ballerinoilla kun polvet koukussa 10 cm koroilla.
I will learn, though. Eihän mun 3 paria uusia korkkareita voi jättää käyttämättä.
Kuvat on ylivalottuneita ja päiväkin on ollut huono.  (Tästä eteenpäin on tiedossa mun blogille harvinaista valitusta, varokaa!) Töissä kaikki mun pikkumokat kaatuivat just tänään niskaan, kierrellessäni kaupoissa en onnistunut löytämään mitään ja Helsinki10 meni kiinni mun nenän edestä, kun kerrankin päätin olla kiirehtimättä. 
Lisäksi must-hankinta H&M:n pitsileggingsit olivat ihan käsittämättömät. Tahallisesti liian pitkät, eli tekevät nilkkoihin paksuntavan säärystin-efektin. No thanks. Normaalin pituisia olikin vain kermanvaaleina, ja hämmennyin täysin niiden edessä. En osannut kuvitella kuin yhden asuyhdistelmän, johon ne sopisivat. Siinä kaikki muu olisi käytännössä mustaa.

Niin joo, sit käytiin vielä WTC:n Spaghetteria di Giovannissa syömässä kun päivällisen aika yllätti. En odottanut mitään erityistä, mut vois se ruoka edes maistua joltain. Ihan kuin olisin keittänyt Rainbow-tuorepastat himassa ja lätännyt tomaattimurskat siihen päälle. Mut halpaa se oli tietty.

Ja yksi juttu vielä tämän avautumisen jälkeen: aion alkaa hillitsemään tuota hatun ja jakun käyttöä. Kyllästyttää varmasti teitäkin, kun tekee niin jo tälläkin puolella ruutua.
Hohhoijaa. Olen vihainen, melko nuori nainen. Ehkä sitä vois mennä nukkumaan, niin huomenna olis hauskempaa? ;)

3 kommenttia:

  1. No hö, ei aina vaan suju.:/ Aika epäkäytännöllinen värihän tuo kermanvaalea on, hyvä että skippasit!

    VastaaPoista
  2. Korkokengillä kävelyssä olennaista on kulkea jalat suorina ja muistaa se kuuluisa keskivartalon korsetti, eli vatsa ja peppu aika piukkoina mutta joustavina, ylväs ryhti!

    Blogissani on sulle haaste :) http://sugar-kane.vuodatus.net/blog/1487308

    VastaaPoista
  3. moumou: Ei niin, harmi vaan tuollaista Murphyn lakia :) Ja totta, en ajatellut palata kauppaan jalkoja paksuntavan värin vuoksi...

    sugar kane: Kiitos vinkistä, yritän palautella mieleen kuinka niillä käpsyteltiinkään. Käy tsekkaamassa, kiitos siitäkin :)

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.