keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Vappuasu?

Apua, olen aina yhtä huono päättämään asuvalinnoistani, kun tulee jokin mielestäni "tärkeä" juhla. Tai ei tarvitse olla edes tärkeä. Itse asiassa asujen valitseminen on aina yhtä vaikeaa, mikäli ei ole jonkinlaista inspriraatiota ja samalla suunnittele monen päivän asuja kerralla.
Vietän vappuni Turussa, joten jo laukkua pakatessa tulee valikoida alustavia yhdistelmiä. Minulla ei oikeastaan ole mitään uutta ja säväyttävää, joten tyydyn vanhoihin, suht käyttämättömiin vaatekappaleisiini.
Tässä muutama mukaanlähtijä:












Resterödsin paitamekko (huom. mielenkiintoinen vänkyräasento)
















Zaran läpinäkyvä silkkipaita





Zaran ryppyinen, vesivärjätty silkkipaita

En sitten tiedä, haluanko laittaa näistä mitään... mutta varmuuden vuoksi! Ainakin keskimmäisestä paidasta olen pitänyt kovasti, vaikka käyttänyt ehkä kerran (?).
Lisäksi otan mukaan paljon arkisempia vaatteita (kuten sen huulipunapaidan) ja tietenkin housuja :) Ja kengiksi mustat korkkarit tai paljettikorkkarit, joista postaan myöhemmin.

Matkalla Turkuun minulla on päällä jotain Henri Lloydia tai Gantia. Se nyt on niin tylsää, ettei jaksa edes laittaa mitään kuvaa.
Hyvää vappua!

2 kommenttia:

  1. Kivoja paitoja, varsinkin nuo silkkipaidat:) Tuntuvat varmasti myös ihanilta päällä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Silkkipaidoissa on se hyvä puoli, että ne ovat unelmakevyitä ja ilmavia. Zarassa ne eivät myöskään maksa liikaa :)

    VastaaPoista

Otathan kommentoidessasi huomioon, että kommentteja hyväksytään/ei hyväksytä blogin kirjoittajan harkinnan mukaan.